Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee - vai oliko se päinvastoin?

Toivon - ja myös uskon! - että minua ei ammuta heti, vaikka Perussuomalaisena aloitankin tämän tarinan viittaamalla Pentti Linkolaan:

"Pellejä ja pelinappuloitahan me -- olemme -- noiden iibeeämmien [(jne.)] laskelmissa -- [Ja nekin ovat] vielä isoisempien juoksupoikia -- ei taida enää olla lankoja kenenkään käsissä." (Johdatus 1990-luvun ajatteluun, s. 116)

Tämä sitaatti näet mielestäni kuvaa niin hyvin Suomen tämän päivän tilannetta EU:n "pakko-otteessa", että sitä ei yksinkertaisesti voi sivuuttaa.

Valitaan muutama esimerkkitapaus.

Suomen talouden selkärankana on pidetty metsäteollisuutta. Sitä se tuskin kuitenkaan enää tänä päivänä on. Nokia-ilmiö on varmaan jo ajanut ohi. Tästä huolimatta Suomella on vielä puuta ja sitä jalostavaa teollisuuttakin. Mikä on tilanne, kun nyt ollaan EU:n "vallan alla"? - Annan Metsäteollisuuden toimitusjohtaja Anne Brunilalle puheenvuoron. Annamari Sipilä, HS/Talous 29.11, teemana EU-komissiolla ei ole edes perustietoja alasta:

"Suomalaisen metsäteollisuuden edunvalvontaa Brysselissä haittaa se, ettei uutta lainsäädäntöä valmistelevalla komissiolla ole edes perustietoja metsäalasta. 'Viestin vieminen on vaikeaa. Ihan alkutekijöistä pitää alkaa', Metsäteollisuuden toimitusjohtaja Anne Brunila sanoi keskiviikkona.

Jokavuotiseen paperiviikkotapahtumaan Brysselissä osallistuneen Brunilan mukaan EU-virkamiehille pitää selittää muun muassa se, että metsäteollisuus on energiavaltainen ala. Myös tehtaan ja voimalaitoksen käsite on vieras. 'Joskus täytyy sanoa, että turhauttaa', Brunila sanoi. Lobbaustilanteissa vallitsee usein 'täysi äimistys'".

Tähän näkemykseen yhtyi myös turveteollisuus. Näin näkee asian ylimetsänhoitaja Raimo Sopo, HS/Mielipide 05.12:

"Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne Brunila kertoi (HS 29.11.) suomalaisen metsäteollisuuden edunvalvonnan ongelmista Brysselissä. Hänen mukaansa uutta lainsäädäntöä valmistelevalla komissiolla ei ole edes perustietoja metsäalasta.

En ihmettele, että Brunila on tuntenut itsensä turhautuneeksi komission edustajien kanssa keskustellessaan. Lukija voi vain arvailla, millaisia vaikeuksia allekirjoittaneella on ollut yrittäessään vuosien 1994-2004 aikana valistaa komission asiantuntijajäseniä energia- ja kasvuturpeen käyttöön liittyvissä ongelmissa!

Kuinka joku Etelä-Euroopasta kotoisin oleva "kaupunkisissi" voisi ymmärtää, mikä on turvesuon kehitysdynamiikka tai miten turvetta tuotetaan ja käytetään Suomessa, kun hän ei ymmärrä edes metsäteollisuuden perusasioita, vaikka metsiä ja puunjalostusta on Itämeren eteläpuolellakin sentään runsaasti? Kun yritin selittää italialaiselle komission virkailijalle, miksi meille suomalaisille kasvuturve on tärkeä asia, havaitsin pian, että henkilöllä ei ollut aavistustakaan turpeen hyödyntämisestä eri tarkoituksiin.

Kun ehdotin, että lähdetään käymään suolla, jotta asia tulee paremmin ymmärretyksi, mies kieltäytyi sanoen olevansa ns. "kirjoituspöytätyöntekijä", jolla ei ole lupa lähteä maastoon. Kuitenkin tämän virkailijan tehtävänä oli valmistella maanparannusaineiden käyttöä koskevaa direktiiviä!

EU:n komission pitkässä prosessissa myös epäselviin asioihin tulee tietysti lopulta jonkinlainen tolkku, mutta onhan se valitettavaa, jos lobbaustilanteissa vallitsee "täysi äimistys", kuten Brunila asian osuvasti ilmaisee. Kyllä aikaa ja rahaa palaa yksinkertaisten asioiden selvittämiseen vähän turhan paljon pelkästään komission henkilöstökoostumuksen ja ratkaistavien asioiden monimuotoisuuden takia. Pohjolasta tulevana kansalaisena koin valistustilanteissa olevani usein lähes mahdottoman edessä.

Juuri nyt Suomi on erityisen vaikeassa asemassa, kun meiltä vaaditaan uusiutuvan energian osuuden voimakasta kasvattamista nykytasolta. Teoriassa tavoite on toki kannatettava, mutta käytännössä sen saavuttaminen onkin jo toinen juttu. Näin on varsinkin, jos turvetta ei lueta uusiutuviin energialähteisiin kuuluvaksi. Paljon on harhaa myös puun energiankäytön lisäämistoiveissa."

Tämä metsä- ja turveteollisuudesta sinänsä.

Asialla on kuitenkin vielä vakavampi puoli, josta Brunila sanoo (samassa artikkelissa) seuraavaa:

"EU-vaikuttaminen on nyt avainasemassa, kun ajatellaan suomalaisen metsäteollisuuden tulevaisuutta. Ensinnäkin EU-komissio esittää tammikuussa uusiutuvan energian maakohtaiset tavoitteet. Suomi käyttää jo nyt uusiutuvaa energiaa enemmän kuin useimmat muut EU-maat. Uhkana on, että Suomen taakka kasvaa entisestään, jos uudet tavoitteet jaetaan tasaprosentein kaikille."

Asian on huomannut myös Paavo Vihavainen, HS/Mielipide, 19.12:

"EU joutunee oman logiikkansa uhriksi

Lehtitietojen mukaan EU:n tavoitteena on nostaa uusiutuvan energian osuus 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Suomessa tämä käyttöaste on jo saavutettu ilman EU:n määräyksiä.

EU:n logiikan mukaan tätä ei oteta huomioon, vaan kaikki maat lähtevät nykyiseltä tasolta; siihen lisää 20 prosenttia. Suomen osuus siis nousee noin 40 prosenttiin.

Mitenkähän käy Balin ympäristökokouksen jatkoneuvotteluissa silloin, kun näistä asioista päätetään globaalisti? EU joutunee oman logiikkansa uhriksi.

Muu maailma voi ottaa EU:n logiikan malliksi. Silloin ei EU:n toteuttamaa ilmastonsuojelua oteta huomioon, vaan mätkäistään päälle tasan samat prosentit kuin niillekin, jotka eivät ole tehneet mitään.

Suomikin saanee sitten taas lisäprosentteja. Vuoteen 2020 on 12 vuotta!"

Eikö sokeripäätös riittänyt osoittamaan tämän EU-"logiikan" mahtavuutta? Mihin Suomi sitoutui liittyessään EU:n jäseneksi? Eikö nähdä, että juoksemme päämme mäntyyn? Evätkö johtajamme vieläkään näe metsää puilta - vai oliko SEKIN päinvastoin?

21.12.2007
Manu J. Vuorio, valtiotieteiden tohtori, Turku

Itsenäisyyspäivämietteitä 2007

Suomen itsenäinen tasavalta täytti sitten 90 vuotta. Tietyt (lähihistoriankin, sota-ajasta puhumattakaan) tapahtumat huomioon ottaen aikamoinen saavutus!

Mutta miten kauan Suomi aikoo jatkossa olla itsenäinen - vai onko se sitä enää tänäänkään?

Suomen Kuvalehden numerossa 48 oli parikin artikkelia, jotka antoivat inspiraation tämän jutun kirjoittamiseen. Siteeraan ensin niistä ensimmäistä. En kuitenkaan vielä paljasta, kuka oli sen kirjoittaja. En tiedä, mahtoiko hän itsekään huomata, miten oikeassa oli. Sananvalinnat olivat paikoitellen sellaisia, että ne sopivat, mutatis mutandis, erääseen aivan toiseenkin asiaan.

Siis (1.): "Laillisuusperiaate on ollut itsenäisen Suomen synnyn ja menestyksen väkevä voima. -- Siihen on nojannut se kansalaisten välinen luottamus -- mikä on tehnyt Suomesta luotettavan ja toimivan yhteiskunnan.

Tämä on varmasti totta. Mutta jatketaan sitaatilla (2.): "Luottamus oikeudenmukaisuuteen on ollut Suomen menestyksen perusta. -- Ilman luotettavasti toimivaa oikeusvaltiota ei myöskään ihmisten välinen luottamus ole mahdollista."

Edelleenkin vankkoja tosiasioita. Ja jatkoa (3.): "On ollut aikoja, jolloin massademokratian ja yksilön oikeuksien tasapaino on horjahtanut jälkimmäisen tappioksi. Silloin rapautetaan jo talvisodassa puolustetun suomalaisen elämänmuodon peruskiviä, kun pannaan 'poliittisen järjestelmän toimivuus' yksittäisen ihmisen oikeusturvan edelle. Pahinta on, että tämä tunnutaan yleisesti hyväksyttävän, eikä asiasta synny edes kunnon keskustelua. Finis Finlandiae?"

Mikä tässä nyt on jutun juoni? Kaikkihan on niin täyttä asiaa ja totta kuin vain olla voi - vai voiko?

Muutetaan 1. sitaatissa kursivoitu ilmaisu muotoon "EU-jäsenvaltioiden välinen luottamus", 2. "EU-jäsenvaltioiden" ja 3, "EU:n toimivuus yksittäisen jäsenvaltion oikeusturvan (ja laillisuusperiaatteen) edelle".

Entä mitä tästä syntyy?

Saadaan sana sanalta lukea vahvat perusteet sille, miksi itsenäinen kansallisvaltio Suomi on EU:n jäsenenä aivan väärässä seurassa - ei liene tarpeen yksityiskohtaisemmin analysoida. On yleisessä tiedossa, miten paljon suomalaista oikeustajua on jo nyt loukattu. Ellei tämä vielä ole paljastunut, ei voi kuin valittaa joidenkin tietämättömyyttä ja sokeutta. Tähän tuntuu viittaavan myös hiljattainen gallup, jonka mukaan Suomessa on edelleenkin EU:n kannattajia enemmän kuin vastustajia. Aivan uskomatonta!

Edellinen huomautus viittaakin 3. sitaatin viimeistä edelliseen kappaleeseen " -- kunnon keskustelua -- ".

Kyllä Perussuomalaiset ovat pitkään ja hartaasti tätä "kunnon keskustelua" yrittäneet virittää, mutta se ei näytä onnistuvan. Usein yrityksetkin joko vaietaan kuoliaiksi, ja räikeimmissä tapauksissa suorastaan valehdellaan. Tästä kuvaava esimerkki ke 17.10 YLE:n uutisissa: kun valiokunnassa äänestettiin EU:n uuden perussopimuksen alistamisesta kansanäänestykseen, "jäi vasemmistoliitto yksin vaatimuksineen".

Timo Soini kertoi minulle seuraavana päivänä, että se oli juuri ja nimenomaan HÄN, joka ylipäätään äänestytti valiokuntaa ko. asiasta!

Tässä siis demokraattisesti valvotun YLE:n uutistoimituksen suoritus.

Mutta mikä on koko tämän tarinan varsinainen yllätys? Se on SK:n artikkelin kirjoittaja. Hän on näet EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn.
Emme voi muuta kuin kiittää vallan ylimmällä tasolla olevan johtohahmon näin loistavasta paljastuksesta, joka sanasta sanaan todistaa, että itsenäisen Suomen ei pitäisi kuulua EU:hun!

SK:n toisen artikkelin sivuutan lyhyesti vain mainitsemalla sen kirjoittajan, otsikon ja yhden lauseen. Kirjoittaja on valt.tri Jarkko Vesikansa, ja otsikko "EU-taju kuutamolla?". Jo otsikko puhuu puolestaan, mutta seuraava lause vielä sitäkin enemmän: "Suomi ei ole aina edes yrittänyt valjastaa kaikkia voimia EU-vaikuttamiseen. Syynä on ollut liiallinen sinisilmäisyys."

Asiaa ei tässäkään voisi selkeämmin ilmaista. Suomi on Rehnin kuvaama, keskinäiseen luottamukseen perustuva oikeusvaltio. Mutta Suomen (naiivi?) luottamus on kokenut pahan kolauksen "isoisten" leikeissä. Eikö tämä havahduta kansaa hereille?

Mitä pitäisi tehdä, ettei itsenäistä Suomea panna aivan halvalla?

06.12.2007
Manu J. Vuorio, valtiotieteiden tohtori, Turku

Yksinkertaista ynnälaskua

Aivan viime päivien EU-keskustelua on pitkälti hallinnut EU:n ja Suomen 141-tuen tulkintaa koskeva erimielisyys. Oliko komissio edes alunperinkään tarkoittanut tukea pysyväksi vaiko vain tilapäiseksi ja aikaa myöten kokonaan poistuvaksi? Tämä tulkintaerimielisyys on niin laaja ja monimutkainen kysymys, että se ansaitsisi aivan oman julkilausumansa. Kiinnostuneet voivat etukäteen tutustua lyhyehköön "johdantoon" em. ongelmasta Paavo Raution yliökirjoituksessa s. A2 ke 31.10. Helsingin Sanomissa.

Kysymys on luonnollisesti Suomen ravinto-omavaraisuudelle sangen tärkeä. Mitä siitä seuraa, jos maatalousyrittäjyys tehdään tämän tukikikkailun varjolla taloudellisesti niin vaikeaksi, että sitä ei enää kannata harjoittaa? Ei hätää: apu on lähellä. Kyllä EU huolehtii...

Tässä liturgiassa on vain unohtunut (ainakin) kolme seikkaa, joista kaikista suuri yleisö ei liene pahemmin edes tietoinen, tai ei ainakaan ole tarkemmin tullut ajatelleeksi jäljempänä esitettyä. Ensimmäinen niistä koskee maataloustuottajien tulevaisuutta, jos heidän ammattinsa harjoittaminen loppuu. Mihin sijoitetaan näin syntynyt valtaisa työttömien armeija?

Itse EU:n omavaraisuus on toinen kysymysmerkki. Ilmastonmuutos on tosiasia, jota ei voi enää sivuuttaa. On kokonaan toinen asia, miten paljon se on seurausta ihmisen toimista, vai onko se sitä lainkaan, koska se ei vaikuta itse pääasiaan. Ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet myös EU:n alueella, ja synkimpien ennusteiden mukaan koko Välimeren ympäristö - siis myös Etelä-Euroopan suurten tuottajamaiden alue - tulee aikaa myöten aavikoitumaan. Toinen kysymys siis kuuluu: missä ruoka silloin tuotetaan?

Kolmanteen seikkaan kiinnitti huomiota huoltovarmuuskeskuksen ylijohtaja aika pian surullisen sokeripäätöksen jälkeen. Ei ole aivan selvää, oliko näiden tapahtumien ajoitus niin lähekkäin tarkoitushakuista vaiko pelkkä sattuma. Joka tapauksessa hän ilmaisi YLEn aamu-uutisten 1-uutisena huolestuneisuutensa Suomen kauppalaivaston ulosliputuksesta. Hän kysyi: millä ruoka, joko EU:sta tai mistä muualta tahansa, tuodaan, kun meillä ei enää ole omaa kauppalaivastoa? Ainoa järjellinen johtopäätös tästä voi olla vain: jos logistiikka pettää, eikä omaa ruoantuotantoa enää ole - sitten nähdään vaan nälkää!

Aivan äskettäin (su 25.11.) ilmeni vielä seuraavaa. Jyri Raivio kirjoittaa HS:ssa (mm.), että "-- eduskunnassa valmistellaan kaikessa hiljaisuudessa lakia, joka [mahdollistaisi sen, että] lain tultua voimaan suomalaiset veronmaksajat maksavat tukea minkä tahansa [laivan] omistajalle, vaikka miehistö olisi kokonaan filippiiniläisiä ja vaikka laivassa ei noudatettaisi Suomen työlainsäädäntöä eikä minkään valtakunnan työehtosopimuksia. Ainoa ehto on se, että laivan perässä liehuu Suomen siniristilippu." Raivio lisääkin, että "muutosta on maakravun mahdotonta ymmärtää" - ja niin lienee monen ammattimerimiehenkin!

Eikö sokerintuotantotukien "ulkoistaminen" vielä riittänytkään osoittamaan, millaisessa pelissä olemme mukana? Pitääkö kieltää kaikki muukin maatalous, ja sen myötä ruokaomavaraisuus? Miksi eduskunta valmistelee Raivion kuvaamaa varustamolakia "kaikessa hiljaisuudessa"? Mitä suomalainen veronmaksaja kaikesta edellä kuvatusta hyötyy - ja mitä hän joutuu siitä maksamaan?

Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiritoimikunnan julkilausuma 29.11.2007

"Missä EU, siellä ongelma!"

"Missä EU, siellä ongelma!"

Tuttu, lyhyt, puheenjohtajamme Timo Soinin lausahdus. Nyt luettavana olevan tarinan edetessä tultaneen huomaamaan, että lausahdukseen voisi jo kirjoittaa jatko-osan: "...JA MISSÄ EURO, SIELLÄ VIELÄ SUUREMPI ONGELMA". Näin siksi, että kaikki EU-maat eivät ole ottaneet euroa käyttöön, ja näin ollen jäljempänä ilmenevät ongelmat eivät koske(ne?) näitä "kaukoviisaita" siinä määrin kuin euro-ansaan langenneita.

Muutamia havaintoja EU-"uudistus"-sopimuksen (vai mikä sen nimi tätä la 2209 kirjoittaessani lieneekään - sanaa "perustuslaki" sen yhteydessä ei ainakaan saa mainita: siitä kun voisi seurata kansallisella tasolla paineita kansanäänestykseen, jota tietyt EU-vouhakkeet pitävät koko nyt esillä olevan katastrofin yleisen hyväksymisen kannalta KAMALIMPANA uhkana!) nykytilasta.

HS ke 0606, 1. pääkirjoitus: "EU valinnee perustuslain sijaan paikatun tilkkutäkin", ja heti to 0706 kokonaista 22 riviä tilaa vienyt yhden palstan juttu, häveliäästi sisäsivun A5 alareunaan häivytettynä, "Perustuslakivaliokunta esittää uutta yksikköä lainvalmisteluun". Siinä sanotaan mm., että "Valiokunnan mielestä sen pöydälle tulee lakiesityksiä, joiden perustuslainmukaisuus olisi ollut pääteltävissä valiokunnan aikaisemmista päätöksistä" - kas näin pyritään häivyttämään pl-vk:n edellisessä versiossa ilmennyt loukkaus, jossa Ahvenanmaan maakuntapäivien (mahdollisesti kielteistä!) kannanottoa jo ennakolta lähes haukuttiin!

Eivätkö viime aikojen tapahtumat, koskien ministeri Häkämiehen ja muun valtioneuvoston sekä tasavallan presidentin välistä debattia (puhumattakaan kuluneen viikon Sarkozy-uutisista!), vielä riitä osoittamaan, että isänmaan SISÄINENKIN tilanne on varsin sekava? Miksi pitäisi vielä perustaa lisää kallispalkkaisia virkamiesinstituutioita (samaan kategoriaan kuulunevat ministeri Pekkasen "varaministerit"!), kun on olemassa tällä hetkellä voimassa vallitseva perustuslaki (jota ei ainakaan vielä ole kumottu!)? Liikuttavan yksimielisesti sekä presidentti että valtioneuvoston puheen"johtaja(?!)" kuitenkin toteavat, että perustuslain mukaan toimitaan. - Asiaan voi tutustua esim. HS:n su 1609 sivuilta A2, Erkki Pennasen kolumnista, saman sivun "Muut lehdet" Keskisuomalainen-sitaatista, A4 Kaarto-Mikkosen sekä A5 Jarmo Huhtasen artikkeleista, näin alkuun...

Edellinen jääköön hautumaan lukijain - ja äänestäjien! - mieliin seuraavia vaaleja odoteltaessa; jatkossa sen sijaan hieman laajemmin monsieur Sarkozyn uusimmista "kujeista".

HS ma 1709, 1. pääkirjoitus: "Talouden linjaukset jakavat Keski-Euroopan jättiläisiä" - miten olikaan Euroopan Yhteisön asian laita? Eikö pitänyt olla "yhteisö", jolla on yhteiset, multilateraalisiin valtiosopimuksiin perustuvat säännöt - vai eikö alusta alkaen edes pitänytkään? Oliko kyseessä suuri puhallus, jossa EU:n "jättiläiset" ottaisivat mitä suinkin vain haluaisivat ja kykenisivät, ja antaisivat (varsinkin pienten ja näin ollen "äänivallattomampien" yhtiömiesten!) tulla toimeen kuten pystyvät?

HS ti 1809, tunnetun EU-apologeetta Olli Kivisen (hänen yleisen asenteensa huomioonottaen hämmästyttävän kriittisestä!) kolumnista sivulta A2 "Sarkozy haluaa johtaa EU:ta", seuraava lainaus:
"[EU:n yhtenäisyyden saavuttamisessa] pätee peruskoulun ekaluokkalaisillekin painotettu yleisinhimillinen perusasia: yhteispelillä se sujuu -- [yhtenäisyys] puolestaan nojaa yhteisesti sovittujen sääntöjen noudattamiseen.
Keskeinen ärtymyksen aiheuttaja onkin Ranskan piittaamattomuus yhteisistä sopimuksista -- ennen muuta euron perustana olevasta vakaussopimuksesta.
Suomen tapaisille pienille maille [Sarkozy] on tehnyt [jo aiemmin] selväksi, ettei hän välitä pienistä maista --." (kursivoinnit MJV)

Taidatkos sen selkeämmin sanoa - mitä "Suomen kaltaisilla pieniltä mailta" ylipäätään on tekemistä tässä suuressa sirkus- ja ilveilykappaleessa, jota EU:ksikin kutsutaan? - Etsimättä tulee mieleen Jukolan Juhani, jonka heinänteon keskeytti ukkosmyrsky: "Minä kysyn: mitä on Taivaan sontaratasten tekeminen minun pelloillani, koska minä vasta heinää teen?" - mitä on EU:n "sontaratasten" tekeminen itsenäisen kansallisvaltio Suomen asioissa? Tyhmyyttäänkö, tietämättömyyttäänkö - vai välinpitämättömyyttäänkö! - Suomi äänesti siihen liittymisen puolesta? Voi voi sentään...!

Miten ollakaan, saman lehden SAMALLA sivulla, on Matti Luodon "Vieraskynä"-kirjoitus, jonka otsikkonakin on "Sepa on euroakin suurempi muutos", ja alaotsikkona "Vastedes kansalliset pankki- ja automaattikortit poistuvat käytöstä". Sen siteeraaminen veisi liiaksi palstatilaa, joten jätän jokaisen luku- ja ajattelu! - taitoisen luettavaksi ko. jutun. Joka tapauksessa: jäljet pelottavat - eikö juuri hiljattain MOT-ohjelmassakin jo käynyt ilmi, miten haavoittuvia ylikansalliset internet-yhteydet ovat? 19-vuotiaan nuorukaisen haittaohjelmilla saastutettiin miljoonia kotikoneita!

Toteutuuko NYT se historiallinen "finis Finlandiae", jota eräs toinen taho jo runsas vuosisata sitten ajoi, jopa kahteen eri otteeseen?

Mutta palataan asiaan.

Vielä saman päivän HS B1 tietää kertoa, että "Ranska lähenee USA:ta Iran-kovistelussa. Ulkoministeri Kouchner varoitti 'sodasta'". Jatkossa saman toimittajan, Heli Suomisen kommentti "Epädiplomaattista diplomatiaa" (mistä syystä tuleekin mieleen Häkämiehen Washington-puhe!). Vielä samassa yhteydessä Ilkka Ahtiaisen jälkikirjoitus, otsikoitu "Merkel kieltäytyi Sarkozyn ydinasetarjouksesta. Sarkozyn kerrotaan loukkaantuneen (!!!) yhteistyötarjouksen torjumisesta." (Tästä muistuu mieleen USA:n ulkoministeri Ricen (eräs) Lähi-idän vierailu, jossa hän toi julki "syvän närkästyksensä" muslimien itsemurhaiskuista - ikään kuin USA olisi niihin TÄYSIN syytön!) - Tällä tavalla siis presidentti, joka ITSE kieltäytyy noudattamasta yhteisesti sovittuja pelisääntöjä!

Kuin pisteeksi i:n päälle "kovistelusta", EDELLEEN sama lehti ja sivu, Kalle Koponen, Uutisanalyysi: "Ruotsin porvarihallitus ui rauhallisesti vastavirtaan. Huonot kannatusluvut eivät huoleta Reinfeldtia".

Mutta siirrytään seuraavaan päivään, ke 1909.

HS B2, Annamari Sipilä: "EU:n uudistussopimus on jo yli puoliksi valmiina" - tästäkin lyhyt lainaus:

"Kuinka monta juristia tarvitaan kirjoittamaan EU:lle uusi sopimus? Tasan 54. Ja vielä kaksi valvojaa päälle.

Edustaja[n pitää olla] teräväpäinen ranskan- ja englannintaitoinen lakimies. -- Sopimusluonnos käydään läpi sana samalta ja rivi riviltä.

[Joskus] yhtä sanaakin punnitaan pitkään." (kursivointi MJV)

Herää kysymys: pitääkö sopimusluonnosta tutkia näin mikroskoopin tarkkuudella (ja mitä se maksaa!), jos sopimuskumppanit voivat luottaa toisiinsa? Vastaan siihen saman tien: ylipäätäänkin täytyy, ja erityisesti, kun on jo nähty, mihin nämä "erinomaiset sopimukset" EU:n kanssa ovat Suomenkin johtaneet!

Saman lehden sivulla B7 jatkuvat sankari-Sarkozyn luonnekuvan paljastukset. Annamari Sipilä kirjoittaa, otsikolla "Ranskan omapäinen talouslinja ärsyttää muita EU-maita" seuraavaa. Ensin hän kuvaa, miten Sarkozy on valtiovarainministerikokouksessa Portugalissa onnistunut suututtamaan sekä EKP:n puheenjohtaja Trichetin että euromaiden ryhmän puheenjohtaja Junckerin. Ja näin itse kokouksessa:

"[T. ja J.] kuuntelivat S:n referaatteja kivikasvoisina. -- Herroista näki, että he olisivat toivoneet suuren euromaan presidentiltä hieman toisenlaista asennetta.

-- Talouskomissaari -- näpäytti, että 'Ranskan pitäisi [ensin] nähdä vaivaa [oman budjettivajeensa korjaamiseksi, johon uusi johto ei ole ollut halukas]'. [Sipilä jatkaa] Mutta pitäisikö Ranskan sitten nähdä vaivaa? Logiikka menee näin: jos iso euromaa on välinpitämätön euroalueen tavoitteiden suhteen, kärsivät siitä pian muutkin, yhtenäisyys rakoilee ja eripura lisääntyy. Vajeeseen taipuvaiset alkavat ottaa kapinallisesta mallia". (kursivoinnit MV)

Olen joskus aiemmin kirjoittanut sopimuksista ja niiden pidettävyydestä "pacta sunt servanda"-hengessä, joka on ainoa tae sille, että voimme luottaa sopimuksen toisiin osapuoliin; en voisi lainkaan vakuuttavammin kuvata asiaa kuin Sipilä yllä!

Mutta Sarkozya ei pidetä "häirikkönä" pelkästään euro-maiden joukossa, vaan myös itse "mahtivaltion" sisällä. Heti edellisen artikkelin vieressä Heli Suominen otsikoi "Sarkozyn uskottavuus koetteilla kotimaassakin" (!). Tämä ilmenee seuraavasta:

"'S:lla on hyviä (!) ajatuksia, mutta nyt hänellä on ongelmia tyylin, muotoilun ja uskottavuuden kanssa', arvioi ekonomisti Laurent. -- Vaikein on uskottavuusongelma. L. jatkaa: 'Uskottavuusongelma tulee ristiriidasta. S. haluaa euromaiden toimivan entistä tiiviimmässä -- yhteistyössä, mutta hän ei noudata sopimuksia, joita on yhteistyössä tehty'" (kursivoinnit MJV)

Tässä yhteydessä viittaan jo aiemmin esillä olleeseen Annamari Sipilän HS:n artikkeliin ke 1909! - Toisaalta voidaan yhtä hyvin kysyä: mitä virkaa on tällä valtaisan juristijoukon vaivannäöllä, jos sopimusta siitä huolimatta rikotaan niin huolettomasti kuin edellä on esitetty? Muistaakseni S. suvaitsi "ilmoittaa" (miten taaskin nousee etsimättä mieleen oman pääministerimme "ilmoitus", jonka mukaan EU-perustuslaista ei järjestetä kansanäänestystä - ja asia oli sillä selvä!) heti tultuaan presidentiksi, että Ranskaa alkaa noudattaa budjettikuria vasta vuonna 2010 - nyt tätäkin on lykätty jo kahdella vuodella eteenpäin!

Eivätkä Sarkozyn "urotyöt" vielä tähänkään päättyneet...

HS to 20 B1, Heli Suominen: "Sarkozy karsii Ranskan virkamieskuntaa", ja tämän alla: "Opettaja: Luokkien koot jo äärirajoilla." Sekä Ranskan että Ruotsin kovistelut näyttävät vain voimistuvan (oliko muuten Ruotsin esimerkki niin "kiehtova", että harhautti Suomenkin äänestäjät?).

Olkoon tässä ensin alkuun lyhyesti pohdittavaa; jotain saattoi näinkin lyhyellä aikavälillä jäädä poiskin, mutta kun uutisten tarjonta on tätä suuruusluokkaa, ei kaikkea MILLÄÄN ehdi - hyvä kun juuri ja juuri SEURATA ehtii! - kommentoida! Kyseessä ovat niin suuret ja kiireelliset asiat, että hyvä, kun tähänkin asti kykenee venymään!

Vielä lisää pohdittavaa. Kun sanotaan, että tällainen sananvääntö ja -kääntö on pelkkää pilkunviilaamista (tai -*:sta), retoriikkaa, juristeriaa jne., miksi näin sitten menetellään? Tietysti halutaan, että asiat tehdään yksiselitteisiksi, eikä niitä tarvitsisi alvariinsa hypätä lakituvassa tulkitsemassa. Mutta siellä ovat TAAS samat pilkun- jne. vastassa. Jotkut jopa sanovat, että antaa herrojen hoitaa tuollaiset asiat: tarkoittaako tämä sitä, että Suomen kansa, jolle valta (toistaiseksi kumoamattoman!) perustuslain mukaan kuuluu, on sellaista "tiedotonta, tahdotonta, toivotonta ja aivotonta massaa", jollaiseksi Hannu Karpo takavuosina sanoi silloisen tieliikenneasetuksen leimaavan jalankulkijat? Jakob Söderman ainakin oli toista mieltä, kun hän Turun Sanomissa su 220804 toteaa, että EU:n perustuslaki on aivan liian suuri asia jätettäväksi pelkästään poliitikkojen päätettäväksi! - Eli juoni jatkuu: jos sopimus hyväksytään, se (ilmeisesti!) perustuu siihen, että osapuoliin luotetaan - jos EI luoteta, miksi hyväksytään koko sopimus? Jos selkeästi osoittautuu, että sopimuskumppanit ovat epäluotettavia, miksei sopimusta sanota irti, viimeistään nyt, kun uusi EU-pl on tulossa (ja jos Suomen julkisen vallan tähänastisista mielen ja sielunliikkeistä jotain voi päätellä, niin myös hyväksyttäväksi)?

Vielä epilogi.

Kun nyt vääjäämättä näyttää siltä - edellä esitetystä huolimatta! -, että uutta sopimusta Suomessakin vaan posket hehkuen puuhataan, jätän avoimeksi kysymyksen:

Mitä muita keinoja on käytettävissä kuin kansanäänestys? Lyhyt konsultaatio Turun Yliopiston valtio-opin professori Matti Wibergin kanssa näet osoitti, että kansanäänestys voi Suomessa juridiselta statukseltaan olla vain neuvoa-antava, mutta ei lopullisen päätöksen tekijöitä sitova.

Pitäisikö NOPEASTI ruveta tutkimaan KKO:n entisen presidentin Leif Sévonin ennen edellisen päätöksen tekoa 051206 esittämää Ahvenanmaa-kysymystä VIELÄ kerran? Oliko vai eikö se ollut voimassa olevan perustuslain vastainen? Jos oli, ei UUTTAKAAN päätöstä voida tehdä juuri syistä, jotka Sévon esitti - jos ei ollut, jää jäljelle enää YKSI murheellinen kysymys: mitä virkaa on eduskunnalla, joka voi tulkita perustuslakia oman isänmaansa etua vahingoittamalla tavalla? Eikö tällaista menettelyä tavata kutsua maan- tai valtiopetokseksi?

Viimeksi eilen saatiin näyttöä nykyisestä hulinamenosta, kun puhemies joutui kopauttamaan nuijalla pöytään ja toteamaan, että ellei parlamentti nyt rauhoitu, istunto täytyy keskeyttää. Tästäkö mallia, miten anarkismiin edetään? Seuraukset täytyy sitten vaan kestää, sekä päättäjien että niihin syyttömien kansalaisten - ellei kansalaisten syyksi sitten lasketa sitä, että HEHÄN eduskunnan ovat valinneet!

23.09.2007
Manu J. Vuorio, valtiotieteiden tohtori, Turku

Sopimuksista ja sopimusteoriasta

Johdanto: lyhyt (toivottavasti ei kuitenkaan epätoivoinen?) yritys vastata kentältä kuuluneisiin tiedusteluihin, mitä haittaa Suomelle koituu siitä, että EU:n suuret jäsenmaat rikkovat yhteisesti tehtyjä sopimuksia. Tässä yhteydessä tiedustelut koskevat lähinnä EU:ssa sovittua ns. budjettikuria, jonka rikkomisessa varsinkin suurimmat jäsenmaat Saksa (jo aikaisemmin) ja Ranska (erityisesti nyt, kun Sarkozy presidentiksi valittuaan ilmoitti (miten tuleekaan mieleen Suomen pääministerin "ilmoitus" siitä, että EU:n perustuslain hyväksymisestä ei järjestetä kansanäänestystä!), että Ranska ei aio sitä noudattaa) ovat aivan erityisesti ansioituneet.

Joskus hamassa nuoruudessani 1950-luvun Turun Lyseossa äidinkielen opettaja varoitti siitä, että kouluainetta ei saa aloittaa lauseella "Jo muinaiset roomalaiset..." - Tässä asiayhteydessä se kuitenkin on mitä suurimmassa määrin ja nimenomaan asiaan kuuluva ja sen ytimeen osuva avaus. Tämä seuraavista syistä.

Varmasti (lähes) koko ns. läntisessä maailmassa noudatetaan vanhaa roomalaisten luomaa laki- ja oikeusjärjestelmää, roomalaista oikeutta, ius romanaa. Yksi sen perustavia lähtökohtia oli "pacta sunt servanda" eli "sopimukset on pidettävä"-periaate. Luteeruksen tavoin kysyn: "Mitä se on?" Vastaan siihen seuraavasti.

Sopimus, contractus, on kahden (tai useamman) osapuolen välinen oikeustoimi, joka syntyy siten, että osapuolet hyväksyvät toiselta (tai toisilta) tulleen tarjouksen. Sopimuksen tarkoituksena on osapuolten velvoittautuminen siinä sovitun asian suorittamiseen/ tekemiseen, tai suorittamatta/tekemättä jättämiseen. Sopimus voi olla unilateraalinen, eli sitoa vain toista osapuolta noudattamaan sitä (jossa tapauksessa sopimuksen ehdot sanellut osakas voi yksipuolisesti muuttaa sitä tai sanoa sen irti), mutta myös bilateraalinen (EU:n yhteydessä luonnollisesti "multilateraalinen", kaikkia koskeva ja sitova, koska osapuolia on jo (paljon!) enemmän kuin kaksi - joskin tässä EU:n "multilateraalisuudessakin" on jo tähän mennessä, ilman suurten jäsenmaiden omavaltaisuuksia, aivan liiankin kanssa, ns. aisan yli potkimisia!), jolloin sopimuksen muuttamiseen tarvitaan osapuolten (ENNEN sopimuksen muuttamista!) koskeva yksimielisyys. Jos toinen sanoo sen yksipuolisesti irti neuvottelematta toisen sopijan kanssa, hän syyllistyy sopimusrikkomukseen - ja juuri TÄSSÄ on asian ydin!

Wienissä 1969 pidetyssä kansainvälisessä kongressissa päätettiin sopimuksen pidettävyydestä (eli "pacta sunt servanda"-periaatteesta), että se vahvistetaan myös Kansainvälisen oikeuden osalta valtiosopimusoikeutta koskevaksi vahvaksi periaatteeksi.

Tässä vastaukseni 1. kysymykseen "mitä se on?".

Mielestäni tässä olisi jo aivan riittävä vastaus siihen, mitä haittaa Suomelle seuraa siitä, että suuret jäsenmaat polkevat sopimuksia, mutta jatkan tästä vielä eteenpäin.

Edellä puhuttiin "uni-, bi- ja multilateraalisista" sopimuksista. Entäpä jos budjettikurisopimus olikin Saksan (joka muistaakseni oli ensimmäinen sitä julkisesti vaatimaan ryhtynyt valtio) taholta unilateraalinen - eli tässä tapauksessa koskisi vain sitä itseään, niin kauan kuin se sille sopii? Tällaisia sopimuksia on solmittu aikaisemminkin - vahvemman ehdoilla. Muut jäsenvaltiot olisivat kuitenkin tällaisen avoimesti unilateraalisen sopimuksen hyväksyessään käyttäytyneet vähintäänkin harkitsemattomasti, ainakin naiivin hyväuskoisesti (bona fide), ja pahimmillaan suorastaan jopa anteeksiantamattoman ajattelemattomasti ja typerästi.

Bilateraalisopimuksiakin on solmittu aikaisemmin Euroopan historian kuluessa, jopa globaalitason multilateraalisopimuksia (Kansainliitto ja YK) mutta kuitenkin (joskus vain yhden, toisinaan monenkin osapuolen taholta) siinä vilpillisessä mielessä, että "rikonpa sitä heti - tarpeen niin vaatiessa". Jos budjettikurisopimus olisi myös tällainen multilateraalisopimus, olisivat EU:n muut jäsenvaltiot tulleet petetyiksi jo Saksan sopimusrikkomuksen tultua ilmi (miten jäsenvaltiot puolestaan suhtautuivat Sarkozyn "ilmoitukseen", kehotan katsomaan (vaikkapa) HS:n ja Turun Sanomien pääkirjoituksia ja asiaa koskevia sisäsivujen artikkeleita ma 25.06!). - Väitän, että myös po. sopimus on ollut alun alkaenkin multilateraalinen, ja sopimusrikkomus ilmenee seuraavassa.

Roomalaisesta oikeudesta periytyy myös käsite "sopimussakko", "poena conventionalis". Tämä tarkoittaa lyhyesti seuraavaa: sopimussakko on varallisuussuoritus, joka sopimusta rikkoneen osapuolen on maksettava toiselle (velvoitteestaan huolehtineelle) osapuolelle omalta osaltaan täyttämättä jättäneen velvoitteensa vuoksi. Tämä käsitetään (yleensä) painostuskeinoksi sopimuksen täyttämiseen ja korvaukseksi toiselle aiheutuneesta vahingosta. Kun lasketaan yhteen budjettikurisopimuksen multilateraalisuus ja sopimussakkomenettely, ei voida päätyä kuin yhteen ainoaan johtopäätökseen.

Jos em. sopimus olisi unilateraalinen, ei olisi mitään ongelmaa, koska sen puitteissa toinen (eli vahvempi) osapuoli voi tehdä mitä haluaa. Tällöin on yhtä selvää, että vahvempi osapuoli voi milloin tahansa syyttää toista osapuolta sopimusrikkomuksesta, jos tämä sellaiseen syyllistyy. Tilanne muuttuu kuitenkin täysin, jos sopimus EI ole unilateraalinen. Tällöin rikkojaosapuoli antaa pois oikeutensa syyttää muita osapuolia sopimusrikkomuksesta, koska on ITSE alun alkaen sellaiseen syyllistynyt. - Mitä näistä väitteistä seuraa?

Saksa rikkoi sopimusta, eli menetti näin ollen oikeutensa vaatia muilta sopimussakkoa - jonka se kuitenkin teki ainakin Portugalin, Kreikan ja Latvian suhteen (en jaksa muistaa, montako maata kaiken kaikkiaan oli "syytelistalla"!). Ikään kuin tässä ei vielä olisi ollut kyllin, katsottakoon HS ti 10.07 taloussivua B3, jossa Saksan (tämä ERITYISESTI huomattakoon!) talousministeri Steinbrück ottaa kantaa Sarkozyn "ilmoitukseen" todeten, että "'Ei ole mitään syytä luopua sitoumuksesta, jonka teimme.'" Niinpä "Isolla Maalla" on kolmekin kyseenalaista 1-mitalisijaa: (a) se oli ensimmäinen maa vaatimassa budjettikurisopimusta, (b) samoin rankaisemassa sopimuksen kriteerejä täyttämättömiä maita, ja vielä (c) torumassa Ranskaa "yhteisistä sitoumuksista luopumisesta"!

Eikö edellä esitetty jo riittäne sen osoittamiseen, että Suomi on tässä pelissä peräti outo ja ulkopuolinen tekijä, joka vain tekee kuten (yhteisesti!) sovitaan, vaikka muut sopimusta miten tahansa rikkoisivatkin - eli Suomi on aivan väärässä seurassa? Tästä vielä lyhyt kommentti.

Tarkoitukseni ei suinkaan ole erityisesti moittia Saksaa tai Ranskaa vaan pyrkiä osoittamaan, missä olemme - ja mihin olemme joutumassa! Turun Sanomien mielipidesivulla kirjoitti "Kirjoittajavieras" Hannu Tuominen su 15.07 seuraavaa. Jo otsikko "Ovatko suomalaiset liian rehellisiä?" kiinnitti huomioni. Jatkossa "Rehellisyys maan perii, sanoo kansanviisautemme. Rehellisyys onkin suomalainen perushyve. Joskus sinisilmäisyytemme kääntyy meitä vastaan", ja edelleen "[tietyissä tilanteissa] pitäisi hälytyskellojen soida ja varoitusvalojen vilkkua [kun suomalaista rehellisyyttä käytetään hyväksi]". - Isänmaamme päättäjät tuntuvat olevan sekä kuuroja että sokeita, kun eivät näitä asioita noteeraa - tai sitten eivät vain VÄLITÄ kaikista varoitusmerkeistä, joita jo on kyllin!

MIKSI koko tämä edellinen tarina? Siihen täytyy taas vastata tyyliin "Mitä se on?"

Englantilainen filosofi Thomas Hobbes julkaisi 1651 käänteentekevän valtiofilosofisen teoksensa "Leviathan" (1999 suomentanut Tuomo Aho, "Leviathan, eli Kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan aines, muoto ja valta"). Siinä hän kuvasi, miten ihmiskunnan "luonnontilassa" on vallinnut viidakon laki eli vahvemman oikeus: ei ole olemassakaan mitään sopimuksia, sitoumuksia, lupauksia tai muita vastaavia. Jokainen elää minkä kynnelle kykenee ja pitää huolen omastaan, ilman vähintäkään velvoitetta ketään muuta (kuin korkeintaan jälkikasvuaan) kohtaan. Tällainen elämä on kuitenkin Hobbesin omien sanojen mukaan "raaka, väkivaltainen, julma ja lyhyt". Siksi ihmiset luovuttavat vallan yhdelle yksilölle, jota siitä alkaen kutsutaan "suvereeniksi". Tämä valinta takaa sen, että sopimukset pidetään, ja elämä lakkaa olemasta sellaista, jollaiseksi Hobbes sen luonnontilassa kuvaa. On saavutettu jonkinlainen takuu ja turvallisuus sen suhteen, että voidaan luottaa kanssaihmisiin ja kansalaisyhteiskunnan yleiseen järjestykseen. Tämä kaikki noudattaa myös rousseaulaisen sopimusteorian periaatteita.

MITÄ (pahimmillaan!) voi seurata siitä, että sopimuksista ei pidetä kiinni? - Lankeamme UUDELLEEN tämän viidakon lain alaisuuteen, jossa "minä olen minä ja te muut saatte tulla toimeen miten kykenette". Kuka ja mikä silloin takaa, että järjestäytynyt kansalaisyhteiskunta pysyy pystyssä ja toimii jäsenistään ja heidän turvallisuudestaan huolta pitäen? - Jätän kysymyksen avoimeksi, ja odotan vastausta niiltä, jotka puolestaan kysyvät minulta, mitä vahinkoa seuraa siitä, että EU:n isot maat nyt tekevät kuten haluavat. Oletan että hekin tuntevat "mallioppimisen" käsitteen. Yhdelle kysyjälle jo vastasin henkilökohtaisesti, että jos isot maat jättävät sopimukset pitämättä, niin VARMUUDELLA muut alkavat pikku hiljaa seurata perässä. Unohdin lisätä sen, että tämä koskee myös yhden kansallisvaltion SISÄISTÄ tilannetta: jos vallanpitäjät omilla päätöksillään osoittavat, että maan perustuslakia(kaan!) ei tarvitse noudattaa, kansalaiset kyllä "mallioppivat" sen, että eihän MEIDÄNKÄÄN tarvitse mitään rajoittavia sääntöjä, lakeja ja asetuksia noudattaa - antaa palaa vaan!

Seuraukset ovatkin sitten mitä ovatkaan...

Tähän samaan esseeseen voisi vielä lisätä saman verran tekstiä kuin siinä jo nyt on, jos ottaisi tarkastelun kohteeksi myös Suomi-Venäjä-valtiosopimuksen, Suomen NATO-jäsenyyden, Saraviidan ja Hannikaisen huomautukset siitä ja vielä Venäjän duuman ylähuoneen korkea-arvoisen sotilasedustajan sekä Moskovan Carnegie-instituutin edustajan tätä asiakokonaisuutta koskevat mielipiteet YNNÄ Suomen korkeimman johdon (edellä esitetyn valossa aivan käsittämättömän välinpitämättömän ylimielisen, uuden ulkoministerin Ilkka Kanervan rohkeaa esiintymistä molemmissa tapauksissa, lukuunottamatta!), mutta jätän tämän asian yksityiskohtaisemman käsittelyn toiseen kertaan.

Päätän oman näkemykseni toteamalla, että Suomelle on ollut suuri vahinko menettää Keijo Korhonen Arizonaan, Ilkka Hakalehto eläkkeelle, Esko Seppänen uupumukseen (eräs nimeltä mainitsematon turkulaisjuristi, aiemmin tulisieluinen EU-kriitikko, samoin: ei jaksa enää!). He - toki vielä usean muun ohella! - yrittivät aikansa. mutta sitten - sapienti sat: "viisaalle kylliksi". Kun tyhmyys ja ajattelemattomuus on niin läpitunkematonta kuin se tämän päivän Suomessa näyttää olevan, niin antaa olla sitten...

Henkilökohtaisesti en ole vielä antanut periksi; kun joku pystyy osoittamaan argumentoinnissani jonkin epäjohdonmukaisuuden tai loogisen virheen, ajattelen asiaa uudelleen!

16.07.2007
Manu J. Vuorio, valtiotieteiden tohtori, Turku

Hyviä uutisia EU-kriitikoille ja koko humpuukin vastustajille

Tiistaina 100707 saatiin kuulla, että Ranskan uusi presidentti Nicolas Sarkozy vaatii valtiontaloudelle liikkumavaraa yli sovitun, vuoteen 2012 asti.

Sillä tavalla!

Asian lähempi tarkastelu pelkästään siinä laajuudessa, missä sekä eilinen että tämänpäiväinen TS ja HS asian esittelivät, veisi liikaa tilaa: siksi tässä vain ÄÄRIMMILLEEN puristettu tiivistelmä ko. lehtien pää- ja muidenkin kirjoitusten muutamista keskeisistä kohdista.

HS 1007, etusivu, viiden palstan levyinen kirjoitus, otsikoitu "Ranska lipeää euromaiden tiukasta talouskurista". Myös samassa etusivun jutussa seuraavaa: "Tilastojen valossa parhaiten [tiukkaa kuria] on hoitanut Suomi." - Palaan "mallioppilaan" käyttäytymiseen myöhemmin muutaman muun tuoreen tapahtuman yhteydessä!

Varsinaisessa artikkelissa, taloussivulla B3, Saksan (tämä ERITYISESTI huomattakoon!) talousministeri Steinbrück toteaa, että "Ei ole mitään syytä luopua sitoumuksesta, jonka teimme." - Mikä olikaan 1. valtio, joka ylipäätään VAATI tätä budjettikuria, samoin 1. sitä TIETOISESTI (!) rikkomassa, edelleenkin 1. vaatimassa SANKTIOITA sellaisia jäsenvaltioita vastaan, jotka sitä rikkovat - ja VIELÄKIN 1. kiirehtimässä SYYTTÄMÄÄN Ranskaa tällaisesta rikkomuksesta! Kaksinaamaisuutta mikä kaksinaamaisuutta...

Samalla sivulla on vallan LOISTAVASTI otsikoitu Milla Nalbantoglun kommentti: "Ranska haluaa rikkoa säännöt ja määrätä niistä" - paljoa lähemmäksi matematiikan klassista ongelmaa "ympyrän neliöimisestä" lienee enää vaikea päästä! Kaiken kaikkiaan tämä lyhyt otsikko kertoo aika tarkkaan, missä kelkassa "mallioppilas"-parkakin on mukana. Eli suuret määräävät, että budjettikuria on noudatettava (ja Suomi, joka on maailman sivu tullut tunnetuksi sananparresta "Sanasta miestä"), on puolestaan 1. TÄSSÄ kisassa!), ja rikkovat sitä itse minkä ehtivät - kuka maksaa? - TS:sta en löytänyt edes mainintaa Sarkozyn "ohjelmanumerosta" vielä tiistain kohdalta.

Tässä palaan lyhyesti "mallioppilaan" rooliin ja asemaan. Miten ollakaan, samana päivänä kun Sarkozyn "pikku kuje" tuli ilmi, kirjoitti HS s. A4, että "Kaikki rintamaveteraanit eivät saa tarvitsemiaan kuntoutuspalveluja", koska (samalla sivulla toinen artikkeli), "Kirje kertoi määrärahojen loppuneen". En tässä ja nyt muista, milloin tuli julkisuuteen, että myös työllistämisrahat ovat loppuneet "kesken", josta tv-uutisissakin puhuttiin pitkään. Mitkähän rahat SEURAAVAKSI loppuvat kesken? - Oletan, että eivät ainakaan EU-jäsenmaksurahat, "mallioppilaitahan" kun ollaan!

Ke 1107 TS:kin havahtui. Heti ENSIMMÄINEN pääkirjoitus oli otsikoitu "Ranska koettelee taas EU:n vakaussopimuksen rajoja." Pari lainausta: "Suuri jäsenmaa osoittaa jälleen kerran, että sopimukset on tehty rikottaviksi milloin tahansa.", ja "Vähäisemmillä [EU-] kumppaneilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin hampaitaan kiristellen katsoa sivusta, kun Ranska rikkoo sovittuja periaatteita." - En tässä yhteydessä puutu saman lehden samalla sivulla olevaan Ville Itälän yliöön (jossa on paljon MUUTAKIN osuvaa EU-kritiikkiä!) muuten kuin siteeraamalla sen viimeisen kappaleen toista lausetta: "Yleisesti suurten jäsenmaiden välinpitämättömyys näkyy muun muassa [vodka-asiassa], mutta toisenlaisiakin esimerkkejä on.

Saman päivän HS osasi laittaa asiat oikeaan arvojärjestykseen: 2. pääkirjoitus oli näet otsikoitu "Veteraanit ansaitsevat kuntoutuksensa", ja vasta sen jälkeen 3. pääkirjoitus "Euroalueen uskottavuus koetuksella" - vai oliko lehden TARKOITUS sittenkin päinvastainen? Eli osoittaa, että vaikka veteraanien asiakin ON tärkeä, mutta kun nyt vaan on tämä euro ja EU, niin ei voi auttaa...

Todellisena rimanalituksena voidaan mielestäni kuitenkin pitää seuraavaa: "Rahan loppumiselle -- ei ole mitään muuta selitystä kuin kuntoutuksen huono suunnittelu ja rahojen käytön leväperäinen seuranta." - Tässä HS on kyllä enemmän oikeassa kuin ilmeisesti itsekään oivaltaa: kansalle kuuluvaa valtaa edustavat kansanedustajat ovat "suunnitelleet huonosti" ja "seuranneet leväperäisesti" yhteisen kassan käyttöä, kun ovat päätöksillään mahdollistaneet niiden menon ties mihin tupakanviljelyyn tai vastaavaan.

3. pääkirjoitus ampuukin sitten täyslaidallisen. Pari sitaattia: "Suomen kaltaisen mallioppilaan näkökulmasta tällaiset poikkeukset ovat käsittämättömiä. Miksi Ranskan pitäisi saada livetä yhdessä sovituista tavoitteista?", ja "Euroalueen uskottavuus näyttää olevan Sarkozyn talouspoliittisen tavoitelistan häntäpäässä". Isoisävainaani (s. 1888) tapasi sanoa, että "maan suuret ne pienempiä syövät." Oikeassa oli!

VARSINAINEN "kukkanen" löytyy kuitenkin tekstin keskeltä: "-- pienet maat yrittävät noudattaa kurinalaisesti yhdessä sovittuja sääntöjä, suuret maat suhtautuvat sääntöihin joustavammin." Nyt olisi vallan mielenkiintoista tietää, MITÄ pääkirjoitustoimittaja tarkoittaa ilmaisullaan "joustavammin": onko se sukua (yhtä hämäräperäisille!) "työelämän joustoille"? Silloin on toki ymmärrettävää, että Sarkozyn toimenpidettä on tulkittava (analogisesti!) JUURI näin: pienet maat (=työntekijät) joustakoot oloissaan juuri siihen suuntaan, joihin suuret (=työnantajat, suurpääoma, markkinatalous) määräävät - mutta EI toki päinvastoin! Sehän olisi vapaan kilpailun ja kaupan este!

11.07.2007
Manu J. Vuorio, valtiotieteiden tohtori, Turku

Mitä Suomen kansalle on kerrottu EU-perustuslaillisen sopimuksen ratifioinnista - ja erityisesti: mitä on jätetty kertomatta?

Ensimmäinen merkittävämpi (itse havaitsemani) kannanotto Suomen julkisen vallan suhtautumisesta EU:n perustuslaillisen sopimuksen ratifiointiin liittyvistä epäselvyyksistä oli korkeimman oikeuden presidenttinä ja EY-tuomioistuimen tuomarina toimineen Leif Sévonin 18.10 Helsingin Sanomissa esittämä näkemys. Hänen mukaansa Ahvenanmaan maakuntapäivät voi estää Suomen eduskuntaa ratifioimasta em. sopimusta, jos sen kannattajilla ei ole yli kahden kolmasosan enemmistöä. Vastustajille riittää siis, että heitä on yli kolmasosa. Oletin ensin, että kysymys olisi pelkästään maakuntapäivien tahtotilan ilmaisun asettamasta esteestä, ja vasta myöhemmin minulle selvisi, että Sévon tarkoittikin näkemyksellään vastuukysymystä. MTV3:n uutiskatsauksessa hän lausui: "Suomella on vastuu siitä, että perustuslakisopimus toteutetaan koko sen alueella. Sen vuoksi on odotettava, mitä Ahvenanmaa sanoo asiasta".

Reaktio tähän ilmeni 28.10. Helsingin Sanomat kirjoitti, että perustuslakivaliokunta oli puolestaan esittänyt seuraavan kannanoton: "Pulmia [perustuslaillisen sopimuksen ratifioinnissa] voi tulla myös Ahvenanmaan asemasta. Perustuslakivaliokunta päätyi arviossaan siihen, että Suomi voi ratifioida EU-sopimuksen, vaikka Ahvenanmaan maapäivät eivät sitä hyväksyisikään." Tämä lienee selkeää tekstiä: eduskunnan ei tarvitse piitata maakuntapäivien kannasta! Jatko onkin jo huomattavasti hämärämpää: "Tuossa tilanteessa olisi kuitenkin epäselvää, onko perustuslakisopimus voimassa Ahvenanmaalla ja kuuluuko Ahvenanmaa yleensä enää EU:hun." Eli valiokunnan omaa lausuntoa sanatarkasti siteeraten: "[maakuntapäivien] hyväksymättä jättäminen johtaisi -- hyvin ongelmalliseen tilanteeseen --. Epävarmuus koskisi ennen muuta sitä, olisiko ja miltä osin perustuslaki --" (jne.). - Loppuosa tekstiä kuten edellä HS:n artikkelissakin.

Eikö asia ole pikemminkin niin, että jos maakuntapäivät torjuu EU-sopimuksen, on epäselvää, voiko eduskunta(kaan) sitä ratifioida - jos kerran epäselvyyksiä halutaan osoittaa? Eikö nyt käykin niin päin, että perustuslakivaliokunta työntää vastuun mahdollisesti syntyvästä "epäselvästä" tilanteesta maakuntapäiville? Jos perustuslakivaliokunta jo ennalta siunaa eduskunnan myönteisen päätöksen, tämä "lupa" puolestaan on ristiriidassa Ahvenanmaan itsehallintolain 59§:n 2 momentin kanssa. Siinä sanotaan, että "maakuntahallitus muodostaa, siltä osin kuin asia kuuluu maakunnan toimivaltaan, Suomen kansalliset kannanotot, jotka koskevat Euroopan yhteisön yhteisen politiikan soveltamista Ahvenanmaalla." Mahdollinen ristiriita koskee myös saman lain 69§: "Tätä [itsehallintolakia] voidaan muuttaa -- vain eduskunnan ja maakuntapäivien yhtäpitävin päätöksin." - Asiain näin ollen perustuslakivaliokunnan olisi, rehellisyyden nimissä, pitänyt lausua, mutatis mutandis: "[maakuntapäivien] hyväksymättä jättäminen johtaisi -- [eduskunnan] hyvin ongelmalliseen tilanteeseen --. Epävarmuus koskisi ennen muuta sitä, [voisiko eduskunta ratifioida EU-perustuslaillisen sopimuksen, koska se johtaisi Suomen perustuslain mukaan ristiriitaan Ahvenanmaan itsehallintolain em. §:n kanssa] (jne.)".

Voitaisiin edelleen jopa kysyä: kumman osapuolen suhteen syntyisi ristiriitaa sen suhteen, olisiko EU-perustuslaillinen sopimus voimassa vaiko ei, koskapa eduskunnan siunaus asialle, Ahvenanmaan maakuntapäivien (kielteisestä) kannanotosta piittaamatta, johtaisi lainvastaiseen tilanteeseen, sekä Suomen perustuslain että Ahvenanmaan juridisen statuksen määrittävien kansainvälisen oikeuden mukaisten valtiosopimusten kannalta katsottuna.

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa ilmeneekin "Ahvenanmaa"-osiossa räikeästi näkyvää horjuvuutta määriteltäessä, mikä loppujen lopuksi kuuluu maakuntapäivien toimivaltaan. Yritetään selkeästi osoittaa, että nyt ratifioitavaksi tulevassa laissa ei mainita seikkoja, jotka täyttäisivät tämän kriteerin. Siinä esiintyy mm. mainintoja "-- epäolennaiset lisäykset ja muutokset, jotka sinänsä merkitsevät -- vähäistä muutosta", "-- ei ole -- ainakaan kaikilta osin --" - jne. Tämän viistopuhumisen ja poliittisen retoriikan lisäksi on mainittava todellinen uhkatekijä: pilarijaon poistuminen. Tästä ei ole liikaa - jos ylipäätään lainkaan - julkisuudessa puhuttu.

Eräs maamme johtava Ahvenanmaa-kysymysten asiantuntija sanoi, ettei vallitseva tilanne sinänsä paljoakaan järkytä siksi, että po. perustuslakisopimus ei kuitenkaan koskaan tule astumaan voimaan sellaisena kuin eduskunta sen nyt (mahdollisesti) ratifioi (ja on myös tämän alkuperäisen tekstin kirjoitettuani tehnyt). Sen sijaan hän esitti syvän huolestuneisuutensa siitä signaalista, jonka eduskunta nyt antaa koskien perustuslain seuraavaa versiota. Jos nykyisen ratifiointi menee läpi tällaisena "läpihuutojuttuna" ja "ilmoitusmenettelynä", tulee seuraavakin menemään, ellei joku herätä kansalaiskeskustelua ennen sitä. Hän myös kiinnitti huomioni Kv-oikeudessa kirjattuun "Pöytäkirjaan N:o 2 Ahvenanmaasta". Tämä näyttäisi "pelastavan tilanteen", mutta pilarijaon poistuessa sekin jää merkityksettömäksi, lain kuolleeksi kirjaimeksi. - Paljon olisi lisättävää, esim. tapaus Elisabeth Nauclér, jossa Ahvenanmaan maakunnan hallintoa koskevalla lakimuutoksella lakkautettiin kansliapäällikön virka (Antti Blåfieldin yliö Helsingin Sanomissa su 12.11.2006) sekä Ahvenanmaan maakuntapäivien aloitteesta koskien ehdotusta laista maakunnan itsehallintolain muuttamisesta (8.6.2006), mutta kun kaikkea tätä todellista "runsauden pulaa" ei voi mahduttaa yhteen mielipidekirjoitukseen.

Lopuksi. Olen jo lapsena oppinut, että sopimukset on pidettävä: mitä on toiselle luvattu, mistä on sovittu, siitä pidetään kiinni. Suomen laki, kansainvälinen oikeus, Kv 502 (Valtiosopimusoikeutta koskeva Wienin yleissopimus), sanoo asiasta: "-- todeten, että vapaata suostumusta ja vilpitöntä mieltä sekä pacta sunt servanda-sääntöä (=sopimukset on pidettävä) koskevat periaatteet ovat yleismaailmallisesti hyväksytyt -- ovat sopineet seuraavasta --".

Onko tämä ylevä näkemys nyt hylätty? Eikö Suomen perustuslaki ole "yleiskansallisesti" hyväksytty sopimus, koska Suomen eduskunta on sen säätänyt? Jos näin on, ovatko sopimusteoria ja Wienin sopimus (yllättäen?) lakanneet olemasta voimassa? Millaisen signaalin kansalle antavat poliittiset päättäjämme osoittamalla, että vaikka moninaisia toimintojamme säätelee laki, siitä ei tarvitse välittää, koskapa aina löytyy "poikkeuksia", "rajattuja poikkeuksia" ja "poikkeuslakeja"? Ei kannata enää tehdä välikysymyksiä, kun kansan lainkuuliaisuus on laskenut sietorajan alapuolelle ja yhteiskuntarauha vielä joten kuten vallitsee - eikä poliittisten johtajiemme liioin tarvitse ihmetellä sitä, mistä kaikki mahdolliset salaliittoteoriat mahtavatkaan syntyä.

Miksi Suomen poliittinen johto ei halua kansanäänestystä EU-perustuslakisopimuksesta? Onko se unohtanut - tai haluaa kansan unohtavan - vanhan tuomarinohjeen: "Maata on lailla hallittava." Osaako joku vastata tähän?

Manu J. Vuorio, valtiotieteiden tohtori, Turku

Ahvenanmaa - itsenäisen Suomen viimeinen oljenkorsi?

Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri julkituo syvän hämmästyksensä perustuslakivaliokunnan äskeistä arviota kohtaan, joka koski Ahvenanmaan maakuntapäivien EU-perustuslakikannanoton seurauksia. Valiokunta ilmaisi näkemyksenään, että Suomi voi ratifioida EU-perustuslakisopimuksen, vaikkeivät Ahvenanmaan maakuntapäivät sitä hyväksyisikään.

Hämmästystä herättää se, että vaikka valiokunta on tästä asiasta varma, se kuitenkin pitää epäselvänä sitä, onko perustuslakisopimus maakuntapäivien kielteisen päätöksen jälkeen voimassa Ahvenanmaalla, ja jopa sitä, kuuluuko Ahvenanmaa sen jälkeen enää ylipäätään lainkaan EU:hun - olisiko looginen jatkokysymys siis: kuuluuko Ahvenanmaa tällaisen prosessin jälkeen enää ylipäätään Suomeen?

Korkeimman oikeuden entinen presidentti Leif Sevon oli sitä mieltä, että Ahvenanmaan maakuntapäivät voi estää Suomen eduskuntaa ratifioimasta EU-perustuslakisopimusta. Tästä näkemyksestä lienee valiokuntakin pelästynyt.

Piiri jää mielenkiinnolla seuraamaan, miten julkeasti eduskunta ja hallitus ovat valmiit polkemaan Suomen perustuslaissa mainittua hallitusmuotoa ja Ahvenanmaan itsehallintolakia ja miten se tulee reagoimaan näiden väliseen jännitteeseen: kävelläänkö lain yli taaskin jollakin "ilmoitusmenettelyllä"?


Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiritoimikunnan julkilausuma 2.11.2006