Suomi-Venäjä-Nato: Kolmas (ja viimeinen?) näytös

(Viittaan heti aluksi jo aiemmin esittämiini kannanottoihin "Suomi-Venäjän-valtiosopimuksesta..." ja "Artiklojen kauhistuksen kamaluus..." Asiasta kiinnostuneet voivat kääntyä myös niiden puoleen, että aivan kaikkea ei tarvitsee toistaa (tai tankeroida jo kolmatta kertaa!)

Tapahtuipa sitten niin, että naapurimme Venäjä oli aivan yllättäen (?) täydessä sotatilassa toisen naapurinsa, itsenäisen Georgian, kanssa. Onko tarpeellista ryhtyä hiuksia halkovaan eristiikka-analyysiin tämän asiantilan syiden selvittämiseksi? Mielestäni ei ole, koska maailman tuomio oli varsin yksimielinen. Venäjä ei halunnut takapihalleen Nato-maata, ja tästä syystä teki tekonsa käyttäen tekosyynä Ossetiassa olevien omien kansalaistensa suojelemista.

Tämä motiivi kelpasikin siihen asti, kun mainittu päämäärä oli saavutettu, mutta ei enää silloin, kun Venäjä aloitti massiivisen panssarivaunu-, pommituslento- ja lopuksi laivastohyökkäyksen (lähes) koko Georgian alueella, pääkaupunkia myöten. Astuiko silloin esiin aivan toinen peruste? Vuosina 1919-1930 kuudesti ulkoministerinä toimineen Rudolf Holstin poika, University of British Columbian kansainvälisen politiikan professori emeritus Kalevi Holsti, ehdottaa seuraavaa (HS to 14.8, s. A6):
"Kun Neuvostoliitto hajosi -- Gorbatshov ja -- Reagan sopivat, että Nato ei laajene uuden Venäjän rajoille" (kursivointi MJV).

MISTÄ siis lienee loppujen lopuksi kysymys? - Holsti jatkaa seuraavasti: "-- kyseessä on varoitus entisille Neuvostoliiton etupiiriin kuuluneille ja Nato-jäsenyyttä hakeville valtioille, erityisesti Georgialle ja Ukrainalle. -- Nyt Venäjä näytti, mitä sopimusrikkomus tuo tullessaan" (kursivointi MJV).

Olenkohan joskus muistanut huomauttaa pacta sunt servanda-periaatteen tärkeydestä ja merkityksestä? Palautan myös mieleen Saksan ulkoministerin Bukarestin Nato-kokousta edeltävän varoituksen, jossa hän toivoi osanottajilta maltillisuutta ja varovaisuutta, ettei enää enempää ärsytettäisi Venäjää, jolle jo Kosovon itsenäistyminen oli kova isku. Olisikohan tämä kannattanut ottaa ihan todesta...

Myös Paasikiven haamu on otettu esille. J P Roos kirjoittaa (HS pe 15.8, s. C7): "Maantieteelle emme voi mitään. -- Olisikohan sittenkin järkevämpää lähteä siitä, että pienen maan kannattaa ottaa isompansa edut kohtuullisesti huomioon. -- meillä alkaa olla nyt poliitikkopolvi, joka ei ole Paasikivestä kuullutkaan tai se on hänet aktiivisesti unohtanut (varsinkin kokoomuksessa!) --. Ehkäpä kannattaisi kaivaa esille Paasikiven kootut [teokset] -- ?" (kursivoinnit MJV).

Varsin tylyn tilannearvio antoi HS:n ulkomaantoimituksen esimies ke 13.8, s. B1: "Venäjän voimankäyttö on suhteetonta. -- [Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen] keinoja [entisen suurvalta-aseman saavuttamiseksi] ei kaihdeta. Tämä on hirmuista. -- tästä eteenpäin Venäjä on pannut kansainvälisen politiikan palikat uuteen järjestykseen, ja se järjestys on huono." (kursivoinnit MJV).

Vielä yksi aiempi näkemys (Aleksanteri-instituutin tutkija Mikko Palonkorpi, HS su 10.8, s. B2), ennen kuin mennään tuoreimpiin tapahtumiin: "Jos Georgia olisi Nato-jäsen -- ja Suomi samaan aikaan Nato-jäsen, tilanne olisi Suomen kannalta erittäin vaarallinen. Jos Georgia -- pyytäisi apua, Venäjän naapurimaana olisimme erittäin suurten valintojen edessä." (kursivoinnit MJV).

Onneksi emme ole Nato-jäsen (eikä Georgiakaan) - ainakaan vielä...

Sitten päivän (su 17.8) uutisiin. JO to 14.8 ilmestyi Turun Sanomissa Juhani Roihan artikkeli "Georgian kriisi johtamassa Ruotsin turvapolitiikan uuteen tilannearvioon" (s. 28). Entä mitä saamme lukea SAMAN lehden SAMALTA sivulta, edellisen vierestä? Esko Pihkalan jutun "Kriisi ei hetkauta Suomen linjaa"!

Voi pyhä jysäys sentään!

Huikea huipentuma oli YLEn aamun ensimmäisen uutislähetyksen YKKÖS-uutisen ("Venäjä on alkanut 1. kertaa kylmän sodan päättymisen jälkeen varustaa Itämeren-laivastoaan ydinkärjin") ja teksti-tv:n s. 105 viestin ("[Raimo Väyrynen] ei näe, että Venäjä -- vahvistaisi asevoimiaan Suomen raja-alueilla") välinen ristiriita. Tilannehan on täysin käsittämätön: olemmeko sokeita - vaiko vain välinpitämättömiä ("Kyllä "herrat" sen jotenkin hoitavat"-tyyliin)? Jälkimmäiseen tuntuisi viittaavan s. 107 tieto, jonka mukaan "valtaosa, eli 60% -- uskoo, ettei -- sota vaikuta Suomen turvallisuustilanteeseen".

Kyllä ovat sekä kansa että sen poliittinen johto rohkeita: ei pelota sota, sen paremmin kuin Lissabonin sopimuskaan!

Vai voisiko olla kysymys siitä, että ne ovatkin tyhmiä...?

17.08.2008
Manu J. Vuorio, valtiotieteiden tohtori, Turku

PS. "Missä EU, siellä ongelma", kuuluu tuttu toteamus. Se esiintyi (taas!) Turun Sanomissa la 9.8, mutta EI Timo Soinin, vaan - Turun Kauppakorkeakoulun kansainvälisen talouden emeritusprofessori Urpo Kivikarin lausumana artikkelissa "EU:n uudistaminen kangertelee" (s. 2)! Sillä tavalla: alkavat jo muutkin kuin Soini ja Perussuomalaiset huomata tämän karvaan totuuden!

Idem

Muutama lisäys "uuslukutaidottomuuteen"

Kirjoitin 13.7 kannanoton EU-eliitin uusluku- ja laskutaidottomuudesta. Nyt on tullut tuoretta näyttöä siitä, että eliitillä on todellakin aivan oma käsiteanalytiikkansa.

13.7-kirjoituksestani muistettaneen, miten Klaus, Kaczynski ja Köhler kieltäytyivät allekirjoittamasta Lissabonin sopimuksen kansallista voimaansaattamislakia, koska sopimus oli kaikissa edellä mainituissa maissa perustuslakituomioistuimen tutkittavana, eli kysymys oli siitä, voidaanko se ylipäätään ratifioida kansallista perustuslakia rikkomatta. Myös sivuttiin herrojen Stubb ja Sarkozy kannanottoja kahteen ensin mainittuun presidenttiin.

Sen sijaan vaikuttaa siltä, että Köhlerin nimeä ei juurikaan ole lehtien sivuilla näkynyt; itse en ainakaan muista nähneeni muuta kuin sen ainokaisen artikkelin, jossa hänen kieltäytymisestään kerrottiin. Myös tietoni Englannissa nostetusta oikeusjutusta perustuvat yhteen lyhyeen viittaukseen TS:n pääkirjoituksessa 23.6. En oikein ymmärrä tähän ilmiöön muuta syytä kuin sen, että Puolaa ja Tshekkiä - Irlannista puhumattakaan! - on joko uusina tai pieninä tai "kehittymättöminä" maina helpompi ja vaarattomampi arvostella kuin suuria ja mahtavia Saksaa ja Britanniaa. (Tosin kyseessä voi olla myös oma selektiivinen muistini - sitä en suinkaan kiistä.)

Mutta siitä käsiteanalytiikasta.

Viimeksi totesin, että eliitille ovat jääneet epäselviksi (ainakin) seuraavat ilmaisut: ""ei" tarkoittaa "ei"", ja "27=27," eli "27 ei ole enempää eikä vähempää kuin 27". Nyt on ilmaantunut uusi ihmettelyn aihe. Mitähän mahtaa olla "ranskalainen demokratia"? Sarkozykaan ei malta (?) enää olla super-, vaan nyt jo hyper-Sarko (Le Monde pääkirjoituksessaan Ranskan parlamentin maanantaisesta, perustuslakiuudistusta koskevasta äänestyksestä, sit. Inka Kovanen, "[Ranskan] Presidentti on paljon vartija", HS ma 2107, B1 ja sama kirjoittaja, "Parlamentti hyväksyi täpärästi Ranskan perustuslakiuudistuksen", HS ti 2207, B2 ). Ranskan parlamentin äänestäessä ma 2107

"uudistus sai vain yhden äänen enemmän kuin vaaditut kolme viidesosaa äänistä. Puolesta äänesti 539, vastaan 357 kansanedustajaa. ""Tämä on voitto ranskalaiselle demokratialle", Irlannissa vieraillut Sarkozy kommentoi."

Miten tuleekaan mieleen Vanhasen toteamus siitä, että "Suomen paikka on EU:n uudistamisen ytimessä [eikä] EU:n ytimessä, [jolla] ei ole Euroopassa pohjaa".

Onko kyseessä samanlainen käsitesekaannus kuin "demokratian" ja "ranskalaisen demokratian" välillä? Eikö "demokratia" ole, per definitionem, määritelmän mukaan, "demokratiaa", vallitsee se sitten missä päin maailmaa tahansa? — Ilmeisesti ei ole...

Demokratian käsitteestä lyhyt välihuomautus (johon palaan yksityiskohtaisemmin tuonnempana). Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan yhtenä raporttina ilmestyi Mika Mannermaan, Jim Datorin ja Paula Tiihosen toimittama kokoomateos "Demokratia ja tulevaisuudet" 2006. Erityisesti teoksessa oleva Jim Datorin artikkeli "Muuttuuko Amerikka koskaan demokratiaksi?" oli hätkähdyttävää luettavaa. Jo kysymyksen asettelu "muuttuuko" herätti huomiota: eikä Amerikka jos mikä jo ole juuri "vapauden" ja "demokratian" varsinainen "mallimaa"?

Palataan käsiteanalytiikkaan.

Myönnän kernaasti, että Irlannin ei-päätöksen jälkeinen tilanne ei vaikuta erityisen "demokraattiselta": miten voi YKSI ainoa jäsen kaataa koko hoidon?

SIKSI, ETTÄ KANSALLISTA VOIMAANSAATTAMISTA EDELTÄVÄ SOPIMUS YKSIMIELISYYSVAATIMUKSINEEN OLI DEMOKRAATTINEN: YKSIKÄÄN JÄSENMAA EI VASTUSTANUT SITÄ. Jos joku (tai useampikin) jäsenmaa olisi vaatinut, että yksinkertaisen (tai millaisen tahansa suhteellisen) enemmistön ääni poistaisi esteet myös kansallisen tason vastustamiselta, olisi siitä äänestetty, juuri demokratian mukaisesti. Mutta kun näin EI tapahtunut, oli HVK:n (demokraattinen!) päätös, että yksimielisyys on edellytys kansallisen tason voimaansaattamiselle. - Mitä tulee Stubbin ja Sarkozyn kommentteihin Klausista ja Kaczynskista voidaan todeta seuraavaa. 13.7-kannanotostani saattoi saada sen väärän käsityksen, että Irlannin tuleva "ei" olisi etukäteen ratkaissut Lissabonin sopimuksen kohtalon. Näinhän ei tietenkään ole, vaan jo pelkästään sen seikan, että oli ylipäätään tiedossa kansanäänestys, RIIPPUMATTA SIITÄ, MIKÄ SEN TULOS TULISI OLEMAAN (koska sitähän ei voitu tietää etukäteen), olisi pitänyt riittää estämään eliittiä kovasti kehumasta saavutuksiaan. Tästä syystä HVK:n piirissä 2007 juhannuksena hymistelty optimismi (mm. Merkelin ylistäminen "umpisolmun avaajana" jne.) oli etukäteen tuomittu vääräksi, juuri mainitusta syystä. Tätä eivät herrat Stubb ja Sarkozy välittäneet mainita, vaikka - totta kai! - tiesivät ja ymmärsivät asian alusta asti.

Tätä kai nimitetään politiikaksi?

Vielä hetki tätä analytiikkaa.

Annamari Sipilä kirjoitti jo 19.9.2007 HS:ssa artikkelin, jossa hän kysyy: "Kuinka monta juristia tarvitaan kirjoittamaan EU:lle uusi sopimus?", ja vastaa saman tien: "Tasan 54". - Edelleen: "Juristit istuvat yhdessä huoneessa ripirinnan paperinivaskoittensa kanssa. Sopimusluonnos käydään läpi sana sanalta ja rivi riviltä". Miksi tällainen pilkun*****nen? Siihen olen jo itse aiemmin yrittänyt vastata kannanotossani "Missä EU, siellä ongelma!" (23.9.2007).

Nyt viime keskiviikkona 2307 HS:ssa (B3) sarjassa "Kielen ilmiöitä" Sipilältä ilmestyi artikkeli, jonka otsikkona oli "Kaveri puhuu kauniisti - hänen on pakko olla fiksu". Sen alla olevassa tietokulmassa saadaan lisävalaistusta edellä kuvattuun:

"Kaikki tärkeät EU:n sopimukset käännetään kaikille 23 viralliselle kielelle. Juristi-lingvistien eli lainopin ja kielten ammattilaisten täytyy käydä ne läpi rivi riviltä. Vivahteet pitää saada oikein, jotta sisältö olisi sama kaikilla kielillä" (kursivointi MJV).

Sopisiko tähän väliin kaino kysymys, miten "rivi riviltä" Suomen 141-tukea koskeva päätös aikanaan tarkastettiin - siitä kun tuntuu olevan enemmän tai vähemmän "erilaisia" tulkintoja liikkeellä?

Paasikivi-vainaa saattoi myös aikoinaan todeta asianomaiselle päin naamaa, että "ministeri puhuu kauniisti - mutta ministeri puhuu paskaa!" Olisikohan Suomelle käynyt samalla tavalla, mutta niin "fiksusti", että sitä ei huomattu, ennen kuin oli myöhäistä?

Nyt ollaan sitten vetelät housuissa... - Vastaavanlaista kuprua eliitti yritti jälleen, kun Lissabonin sopimuksesta, nimenomaan komission vaatimuksesta, ei saanut julkaista tätä ns. konsolidoitua versiota: taas yritettiin huiputtaa tavallista kansaa uskomaan, että kysymyksessä olisi ollut heidän etunsa: eliitti kun ei suurin surminkaan tunnusta, että kyseessä oli pelkästään suuren rahan ja liike-elämän etu.

28.07.2008
Manu J. Vuorio, valtiotieteiden tohtori, Turku

PS. Tätä kirjoittaessani piirimme puheenjohtaja Lauri Heikkilä soitteli kuulumisia. Keskustelimme mm. siitä, että näyttää jotenkin kaunaiselta ja alhaiselta aina syyttää jotakuta asiain nykytilasta. Minäkin olen vaihtanut Vanhasesta Sarkozyyn. Mutta, sanoin myös, että kun Vanhasen "erinomaiset sopimukset" EU:n kanssa vahingoittavat vain n. viittä miljoonaa kansalaista, niin Sarkozyn "tuhovoima" on lähes satakertainen. Tästä saatiin näyttöä taas, kun tämä hypersankari kävi Irlannissa "taivuttelemassa" Brian Cowenia uuteen kansanäänestykseen (!!!).

Ei onnistunut - onneksi! - Vaikka toisaalta: gallupit ovat osoittaneet, että (a) yli 70% irlantilaisista ei olisi suostunut siihen, ja (b) jos sellainen kuitenkin olisi järjestetty, olisi ei-äänten määrä ollut paljon suurempi kuin viimeksi. Viimeistään tällöin olisi Timo Soini saanut korkata sen toisenkin Guinnesin oluen, kuten eräs HS:n kolumnisti taannoin totesi.

Demokratiasta loppulause.

Hypermies on nyt esitellyt ranskalaista demokratiaa. On vaikea nähdä, mikä siinä on erityisen "demokraattista" tämän termin jo antiikin Kreikasta periytyvässä merkityksessä. Mutta onpahan amerikkalainenkin demokratia aika erikoista. Edellä mainitsemani Jim Dator näet kirjoittaa:

"Minä tarkoitan demokratialla jotain hyvin spesifiä: Demokratia on hallintomuoto ja prosessi, joka sallii jokaiselle henkilölle, johon kokonaisuuden toimet vaikuttavat, jatkuvan ja tasa-arvoisen mahdollisuuden vaikuttaa kyseisen kokonaisuuden toimiin." (mt., s. 79)

Tämähän on aivan selkeää tekstiä. Mutta miksi Amerikka ei hänen mielestään ole demokratia? Hän jatkaa:

"Yhdysvaltain korkein oikeus, siis täysin vaaleilla valitsematon ihmisryhmä -- on ajan mittaan saavuttanut (täysin perustuslain ulkopuolelta) vallan tulkita perustuslain sanamuotoja ja julistaa -- yksittäisten kansalaisten toimet perustuslain vastaisiksi niin halutessaan. -- Yhdysvaltain perustuslakiin luotujen demokratianvastaisten rakenteellisten esteiden lisäksi useimmat amerikkalaiset eivät myöskään tahdo (!) demokraattista hallitusta. Useimmat ovat varsin halukkaita jättämään politiikan täysin huomiotta ja ilman minkäänlaista osallistumispanosta --."

Sitten hän siteeraa vielä John Hibbingin ja Elizabeth Theiss-Morsen teosta "Stealth democracy: Americans' beliefs about how government should work":

"Viimeinen, mitä ihmiset tahtovat, on joutua nykyistä enemmän tekemisiin poliittisen päätöksenteon kanssa. He eivät itse halua tehdä poliittisia päätöksiä; he eivät halua antaa paljoakaan apuaan niille, joiden on määrä päätökset tehdä --"

Keskimmäisen sitaatin alkuosa kuvaa mielestäni hyvin EU-komission asemaa (sekä Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunnan pyrkimyksiä!), sen loppuosa ja viimeinen sitaatti taas valitettavan yleistä asennetta, jota tuntuu Suomessakin esiintyvän.

Valitsemmeko siis ranskalaisen vai amerikkalaisen demokratian, vaiko VAIN demokratian, Datorin ensimmäisen sitaatin mukaan määriteltynä?

Paljon on vielä työtä tehtävänä - kun saisi ihmiset edes äänestämään...!

Idem

Uusluku- ja laskutaidottomuuttako EUn johdossa?

Otsikon kysymykseen voidaan vastata myöntävästi, ja pyrin todistamaan sen jatkossa. Jos näin on (olenko onnistunut, sen päättävät kannanoton lukijat!), voidaan Timo Soinin tunnettu toteamus "Missä EU, siellä ongelma" vahvistaa muotoon "Missä EU, siellä KATASTROFI".

Vai miksi pitäisi nimittää tilannetta, jossa lähes puolen miljardin ihmisen yhteisöä johtavat yksilöt eivät ymmärrä lukemaansa, eivätkä ilmeisesti myöskään hallitse alkeellista aritmeettista ynnälaskua?

Olen jo joissakin aiemmissa kannanotoissani todennut, että asiat etenevät järkyttävällä nopeudella: ei tahdo ehtiä kirjoittaa edes lehtien otsikoita muistiin, syvällisemmistä analyyseista puhumattakaan, ja tilanne näyttää vain pahenevan.

Tästä syystä ohessa vain muutamia pääkohtia siitä "suuresta skandaalista", jonka Irlanti sai aikaan EU-eliitin laskelmissa - ei riitä tila eikä keskittymiskyky(kään) pitempään yhteenvetoon. Pahoin pelkään, että jutusta tulee tästä huolimatta pitkähkö. Kehotan kuitenkin lukijoitani jaksamaan lukea se loppuun asti - kysymys on sen verran suurista asioista.

Lissabonissa pidettiin (joskus) HVK, jossa suuren yksimielisyyden ja hymistyksen vallitessa allekirjoitettiin UUSI sopimus edesmenneen perustuslain 1-version tilalle. Sitä ei kuitenkaan saanut nimittää "perustuslaiksi", koska se olisi pakottanut monen jäsenmaan alistamaan sen kansanäänestykseen, ja tätä EU-eliitti pelkäsi yli kaiken. "Mallioppilashan" tietysti ratifioi jo tämän 1-versionkin, vaikka jo hyvissä ajoin ennen itsenäisyyspäivän aattoa 2006 tiedettiin, ettei se tule koskaan eikä missään astumaan voimaan - ainutlaatuinen näytöskappale Suomen oikeus- ja kansanedustuslaitoksen historiassa tämäkin!

Sitten - käsi sydämelle: MONIKO on lukenut itse tämän sopimustekstin? Tunnustan heti, että en ole sitä itsekään tehnyt. Varsin vaikeaksi se tosin on tehtykin: komission nimenomaisesta määräyksestä siitä ei näet saanut tehdä ns. konsolidoitua l. tiivistettyä versiota, joka olisi koko kansalle selvittänyt heti, missä nyt taas mennäänkään. Irlannin EI-tuloksen tultua ilmi joku EU-vouhake ehti jo kirjoittaa jopa, että tuskinpa kansa oli koko sopimusta edes lukenutkaan. Ei taatusti ollutkaan, juuri mainitusta syystä johtuen; pahempaa oli se, että Irlannin pääministeri joutui tunnustamaan, ettei HÄNKÄÄN ollut sitä lukenut!

"Jos siis se valo, joka teissä on, onkin pimeyttä, kuinka suuri onkaan itse PIMEYS?"...

EU-kriitikot (joita gallupien mukaan on monen suurenkin jäsenmaan kansalaisten enemmistö) huoahtivat helpotuksesta ja riemuitsivat tilanteesta. Mutta sitten tuli lunta tupaan. EU-eliitti näet totesi kylmän rauhallisesti, että ratifiointia jatketaan SIITÄ HUOLIMATTA, että koko (uudenkin) sopimuksen yksi voimaansaattamisen ehto eli 27 jäsenvaltion yksimielisyys kumoutui Irlannin toimesta. - Mitä edellä sanoin sopimustekstin lukemisesta, tarkoitan seuraavaa. Sanottiin SOPIMUKSESSA mitä tahansa, niin julkisuuteen on ainakin riittävän selkeästi tullut tämä voimaansaattamisehto. Sen selville saamiseksi ei ole ollut edes tarvis lukea koko sopimusta, koska ko. ehdon tiedottamisesta on julkinen sana aivan kiitettävästi huolehtinut.

Tähän väliin ote Annamari Sipilän "Näkökulmasta", otsikolla "Sitä kutsutaan demokratiaksi", HS la 1406:

"Älkää syyllistäkö irlantilaisia. Ei Lissabonin sopimus eilen Irlannissa kaatunut. -- [Edellinenkin sopimus] alkoi huojua jo alkumetreillään -- [EU-eliitin nimettyä] sopimusraakileen mahtipontisesti -- perustuslaiksi. Unionin uskottavuus kärsii kuitenkin pahasti, jos EU-päättäjät kävelevät irlantilaisten yli ja runnovat -- sopimuksen väkisin voimaan. Nyt ei auta uusi nimikään." (kursivointi MV)

Sitten tilanne kääntyi äkkiä toisinpäin. En enää muista tapahtumien järjestystä - kaikki kävi niin nopeasti ja aikaakin on jo kulunut -, mutta sillä ei ole itse pääasian kannalta mitään merkitystäkään. Ilmeni näet, että (ainakin) Puolan, Tshekin ja Saksan presidentit kieltäytyivät allekirjoittamasta sopimuksen kansallista voimaansaattamista koskevaa lakia. Silmiinpistävää oli, että jo aiemmin Ranska oli evännyt kansanäänestyksen siihen vedoten, että sopimuksen hyväksymisestä EI seuraa "oleellista muutosta" - vaikka pilarijako poistuu!

Ensimmäinen näkyvä vastareaktio näille "kieltäymyksille" koitti to 1906: Englantikin ratifioi - ja ILMAN kansanäänestystä. Taas vähän Sipilän tekstiä jo vuoden takaa eli HS ma 250607, jossa hän siteeraa Englannin konservatiivipuolueen ulkoasianvastaava William Hagueta:

""[Britannian hallitus on sitoutunut kansanäänestykseen EU:n perustuslaista. Siksi sillä ei ole mitään oikeutta toteuttaa uudenkaan sopimuksen muutoksia ilman kansanäänestystä""

Kun Britannia teki temppunsa, oli opposition kommentti nopea ja raju. Anssi Miettinen on otsikoinut artikkelinsa HS to 1906 "Oppositio vaati brittihallitusta julistamaan Lissabonin sopimuksen kuolleeksi". Konservatiivien puheenjohtaja David Cameron "usutti Brownia kertomaan todellisen mielipiteensä":

"Mikset osoittaisi vähän johtajuutta, kertoisit mitä ajattelet ja tappaisit sopimuksen tänään? -- Joko sopimus on kuollut tai se ei ole. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi teillä ei ole rohkeutta kertoa, että se on kuollut"." Oppositio varoitti Brownia ajamasta Irlantiin uutta kansanäänestystä." (kursivointi MJV)

Viimeinen pointti onkin tärkeä. Jo aikaisemminkin (Sipilä HS ma 1606) Irlanti oli esittänyt pelkonsa jäädä yksin jälkiä korjaamaan: "Lissabonin sopimuksen kaatanut Irlanti pelkää nyt, että siitä tulee Euroopan virallinen syntipukki."

Samassa artikkelissa tuodaan esille myös Britannian ulkoministeri David Millibandin vaatimus, jonka mukaan on Irlannin pääministerin tehtävä sanoa, pitääkö Lissabonin sopimukselle "tehdä viimeinen voitelu" eli onko sopimus kuolemassa. Sitten Milliband kuitenkin ampuu omaan jalkaansa jatkamalla, että "säännöt ovat erittäin selvät. Lissabonin sopimus ei tule voimaan, elleivät kaikki 27 jäsenmaata hyväksy sitä."

Millaisen loogisen väännön seurauksena tästä päädytään sellaiseen johtopäätökseen, että on Irlannin pääministerin tehtävä sanoa, miten tästä edetään? Jos säännöt ovat selvät - niin ne OVAT selvät!

Tämä vain ei ole vieläkään kaikille auennut, koskapa jo pe 2006 HS:ssa oli ISO otsikko "EU-johtajat kehottivat Irlantia neuvomaan tien ulos kriisistä". Vaikka otsikon alla oli viiden palstan levyinen kuva Open Europe-asiantuntijayhteisön mielenosoitusbanderollista, jossa yli metrin korkuisin kirjaimin oli (Irlannin lipun värein!) teksti "NO MEANS NO" ("EI TARKOITTAA EI"), ei tämäkään vielä riittänyt.

Niinpä seuraava siirto olikin Britanniassa nostettu oikeusjuttu kansanäänestyksen puolesta, johon lyhyt viittaus TS:n pääkirjoituksessa ma 2306. Saman päivän HS:n mukaan vahvistaminen lykkääntyy myös Tshekissä: asia on perustuslakituomioistuimen tutkittavana, eikä presidentti Vaclav Klaus voi allekirjoittaa sitä ennen sen päätöstä. Klaus ilmaisi asian jyrkemminkin jo heti Irlannin päätöksen jälkeen: Lissabonin sopimus on kuollut (Turun Sanomissa vastaava juttu ke 2506).

Jossakin toisessa yhteydessä kiitin ministeri Stubbia siitä, että hän oli AINOA suomalaisen EU-eliitin edustaja, joka uskalsi sanoa, että Irlannin päätöksen jälkeen ei enää ole olemassa vaihtoehtoa C, koska A kaatui Hollannissa ja Ranskassa jo 2005 ja B nyt - koko homma menee siis uusiksi. Yhtä lailla annan NYT hänelle kuitenkin moitteet siitä, että kun Klausin kannanotto tuli julki, hän kiirehti lausumaan (joko aamu-tv:ssä tai jossakin saman päivän yle-uutisissa) suunnilleen seuraavaa (SANATARKASTI en voi sitä tietenkään muistaa!): "Klaus allekirjoitti L:n sopimuksen ja sen nykyinen perustuslakituomioistuinkäsittely on vain vähän semmoinen tekninen juttu ja sitten sopimus ratifioidaan; hei, eihän siinä näin voi käydä, että EU:n seuraava puheenjohtajamaa sanoo, ettei sopimus kelpaa heille". Minä jatkaisin tähän: "Hei, eihän Irlannissakaan näin VOINUT käydä - mutta kävipä vaan!"

Ti 0107 jysähti TAAS pommi. Saksan liittopresidentti Horst Köhler kieltäytyi allekirjoittamasta, koska tilanne on sama kuin Tshekissäkin. Eikä tarvinnut odottaa kuin yön yli, niin jo oli seuraavan vuoro. Myös Puolan presidentti Lech Kaczynski teki saman vedon. "Super-Sarko" kommentoi tätä todeten, että Kaczynski allekirjoitti L:n sopimuksen, ja hän on mies, joka "ei koskaan ole syönyt sanaansa".

Mutta herrojen Stubb ja Sarkozy argumentoinnissa on PAHA virhe. Mikä se on?

Se hyvin yksinkertainen tosiasia, että sen paremmin Klaus kuin Kaczynsikaan EIVÄT ole Lissabonissa allekirjoittaneet tämän sopimuksen VOIMAANSAATTAMISTA koskevaa sopimusta, vaan ainoastaan ilmaisseet "tahtotilansa" SEN suhteen, että sopimus kyllä kelpaa HEILLE! Eiväthän he ole etukäteen voineet päättää KANSANSA ja sen PERUSTUSLAIN yli tai ohi, että myös NÄMÄ hyväksyvät sen. Tämähän olisikin ollut mahdoton tilanne, koska jo pelkkä Irlannin kansanäänestyksen tuleva tapahtuminen olisi YKSINÄÄN riittänyt tämän estämiseen.

Toinen tekijä, jossa vihdoin viimein päästään koko tämän kannanoton otsikon esittämään kysymykseen, on seuraava. Ei mennä hobbesilaisen valtioteorian perusteisiin asti, vaan lähdetään siitä, että itsenäisillä kansallisvaltioilla on vaaleilla valittu lainsäädäntöelin (Suomessa eduskunta, Tshekissä Parlament Chesky Republiky ja Puolassa sejm). Nämä ovat säätäneet omissa maissaan perustuslain, jota on maassa noudatettava. Erityisesti Tshekin perustuslakituomioistuimen tärkein tehtävä on suojella maan kansalaisia perustuslakirikkomuksia vastaan. Perustuslaitkaan eivät kuitenkaan ole ikuisia ja muuttumattomia, vaan edellä mainituilla lainsäädäntöelimillä on oikeus myös muuttaa niitä.

ERITTÄIN VAKAVA EREHDYS KUITENKIN ON PITÄÄ TÄYSIN LEGITIIMINÄ RIKKOA PERUSTUSLAKIA, KUNHAN RIKKOMUS OIKEUTETAAN JÄLKIKÄTEEN, TEKEMÄLLÄ LAKIIN TARVITTAVAT "KORJAUKSET"!

Tällaista perustuslain "ratihabitiota" ei länsimainen oikeuskäytäntö voi hyväksyä, vaikka se on joskus siihen pakotettukin, tosin kylläkin KÄÄNTEISESTI, eli laillinen teko on JÄLKIKÄTEEN kriminalisoitu "sopivalla" lainmuutoksella (esim. Suomen sotasyyllisyys!). Tästä huolimatta näen vahvoja merkkejä Suomenkin eduskunnan perustuslakivaliokunnan pyrkimyksestä tähän suuntaan, joka ilmeni erityisesti Leif Sevonin aloittaman Ahvenanmaa-keskustelun yhteydessä. - Tätä asiaa on tarkasteltu yksityiskohtaisemmin piiritoimikunnan julkilausumissa 2.11.2006 ja 26.3.2008.

Leikitään nyt, että Saksan, Tshekin ja Puolan lainsäätäjät ovat säätäneet lain (!), jonka mukaan "EI" tarkoittaa "EI", eli kielteistä kantaa johonkin asiaan. Kokonaan toinen laki taas "määrää" (!) että "27 = 27", eli kaksikymmentäseitsemän ON kaksikymmentäseitsemän, EIKÄ esim. 19, 24, 25 tai 26. Mutta eiväthän nämä asiat ole LAINSÄÄTÄJÄN vallassa: nehän ovat täysin ITSESTÄÄNSELVYYKSIÄ! Nyt EU-eliitti on kuitenkin osoittanut, että se ei ymmärrä KUMPAAKAAN näistä. Kun voimaansaattamisehtona oli 27:n jäsenmaan YKSIMIELINEN hyväksyntä, ja Irlanti teki mitä teki, eliitti totesikin yhtäkkiä että 27 EI olekaan 27, vaan ainoastaan 26. Maittensa perustuslakituomioistuimen kannanottoa odottavat presidentit pudottavat tämän 27:n jo 23:een, ja kun otetaan huomioon, että joukossa on maita, jotka eivät vielä ole sanoneet asiasta mitään, voidaankin yllättäen todeta, että "27 = 19". JOS leikitään, että Saksan, Tshekin ja Puolan perustuslaeissa OIKEASTI olisi tällaiset pykälät, ylittäisivät edellä mainitut presidentit Lissabonin sopimuksen allekirjoituksellaan vahvistamalla kansoiltaan äänestyksellä saadut valtuutensa ja tekisivät perustuslakirikkomuksen.

Jos eliitti ymmärtäisi, että "EI" tarkoittaa "EI", se olisi heti viheltänyt pelin poikki - mutta kun tämäkin ymmärrys oli niin ylimielisyyden hämärtämä, että asia jäi tajuamatta, klovneria jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...

VOI SITÄ KANSAN"VALLAN" JA DEMOKRATIAN MÄÄRÄÄ EU:SSA!

Haluatko edelleen maksaa tästä pelleilystä? Vai pitääkö ottaa mallia Turkista (!), jossa maan pääsyyttäjä on haastanut oikeuteen istuvan presidentin ja pääministerin ja aikoo julistaa heidän puolueensa laittomaksi perustuslainvastaisena? En olisi yllättynyt, vaikka näin tapahtuisi jossakin EU-maassakin, mutta toisaalta uskon, että em. presidentit kunnioittavat omaa perustuslakiaan sen verran, että näin radikaaliin menettelyyn ei tarvitse turvautua.

Eipä olisi hiljattain uskonut, että sieltäkin päin maailmaa olisi "sivistyneelle" ja "edistykselliselle" Euroopalle (TÄSSÄ suhteessa!) jotain opittavaa - mutta mitä vaihtoehtoja on? Suomessakin kun eliitti saa näköjään päättää vähän sii o soo, milloin perustuslakivaliokunnan, milloin pääministerin "armollisen" ilmoituksen mukaan, olisi perustuslakituomioistuimen tarve mitä POLTTAVIN!

13.07.2008
Manu J. Vuorio, valtiotieteiden tohtori, Turku

"Voi sitä kansanvallan määrää!"

Otsikossa siteerataan erästä tunnettua suomalaista ajattelijaa ja valtiomiestä, joka jossakin yhteydessä (tosin en enää muista, missä) vielä vallassa ollessaan puhui ns. vastapuolen argumenteista tyyliin "Voi sitä hurskastelua!"

Lukijan päätettäväksi jää, lankeaako nyt luettavana oleva kannanotto muotonsa ja aiheensa puolesta tragedian, komedian vaiko parodian piiriin. Se kun ei ilmeisestikään edustaa mitään näistä tyylisuunnista puhtaimmillaan, vaan siinä on aineksia vähän kaikista, mutta valitettavan vähän itse OTSIKOSSA mainitusta teemasta.

Seuraavassa en sen tarkemmin enää erittele päivämääriä, koska itse tapahtumat ovat kuitenkin jokaisen muistissa. Ensimmäinen näytös joka tapauksessa alkoi edustaja Kallin dramaattisesta paljastuksesta. En tiedä, onko kukaan tähän päivään mennessä saanut selville - tai sitä edes yrittänyt -, MIKÄ oli Kallin motiivi tähän paljastukseen. Siitä olen kuitenkin varma, että se kiinnostaa monia muitakin kuin minua. Oliko se puolueen vai koko hallituksen ns. sisäinen asia, ja etukäteen sovittu? Vai uhkasiko joku Kallia paljastuksella ja skandaalilla? Oli miten oli, se kuitenkin tuli kuin mittatilaustyönä kohinallaan peittämään sellaiset pienemmät ja vähempiarvoiset asiat kuin esim. Lissabonin sopimuksen 1. ja 2. eduskuntakäsittelyn sekä, kolmanneksi, itse asiasta äänestämisen. Käsittelyistä en löytänyt HS:n sivuilta riviäkään, ja äänestys oli kuitattu YHDELLÄ AINOALLA LAUSEELLA erään jonkin aivan toisen asian (Sasi ja kumppanit vauhdissa) yhteydessä, keskellä tekstiä. - Näin tehokkaasti onnistuttiin koko asia suurelta yleisöltä pimittämään.

Tässä on turha enää toistaa kaikkia vaalirahasotkun (HYVIN sotkuisia!) yksityiskohtia; kaikki ovat lehtensä ja tv- uutisensa katsoneet, että ovat nähneet pääministerin vastaavan toimittajille, milloin (1) jaa, (2) ei, (3) tyhjiä, (4) poissa, ja ehkä vielä kohtana (5) en kommentoi/spekuloi kaiken maailman asioita: lukekaa lehdistä!

Se "lisämauste", joka sai minut kirjoittamaan koko asiasta (jota olen jo 2.6 kommentoinut) vielä uudelleen, oli Pekkarisen oikeuskanslerilta saama erikoinen kohtelu. Lehdet ovat olleet väärällään oikeustieteen professoreiden ihmetyksen ilmauksia: koko Pekkarisen asian käsittely ei heidän mukaansa olisi lainkaan edes kuulunut kanslerille. Joku kuvasi sitä sanoen, että Pekkarinen käväisi hakemassa "synninpäästön" kanslerilta. Myös ihmeteltiin, että koko juttu oli selvä vuorokauden kuluessa. Lähestyköön tavallinen kuolevainen kansalainen murheineen kansleria: hyvä, jos saa vuoden sisällä vastauksen!

Edellä kuvatulla perustelen kahta seuraavaa seikkaa: sekä pääministeri että oikeuskansleri ovat hekin kuolevaisia ihmisiä, ja myös vastuussa teoistaan ja päätöksistään viime kädessä eduskunnalle, jolle valta Suomen itsenäisessä tasavallassa (ainakin vielä!) voimassa olevan perustuslain, valtiosäännön ja hallitusmuodon mukaan kuuluu. Tänä päivänä meno on kuitenkin sellaista, että valta-vastuu-suhde näyttää kääntyneen peräti "väärimbuali" (rauman kieltä): eduskunta onkin kumileimasimen ja vastaajan roolissa, kun hallitus ja virkakoneisto ovat kantajina.

Asian tulehtuessa aina vaan pahemmin ruvettiin jo puhumaan uusista eduskuntavaaleista ja vaatimaan pääministerin ilmoitusta, jossa hän olisi kertonut kaikki tietonsa tästä puuhastelusta (kuten mm. EU:n entinen oikeusasiamies Jacob Söderman aamu-tv:n lähetyksessä suositteli Vanhasta tekemään). Pääministeri kuitenkin kieltäytyi ja teki loistavan akrobaattisia ja jonglöörimaisia väistöliikkeitä. Niinpä toteutui se, että - MITÄÄN ei tapahtunut! Miapetra Kumpula-Natrin toivomus toteutui: "Oleellisinta olisi, että eduskunta pian pääsisi kesälomalle".

Selvää tekstiähän, tämä!

Tässä yhteydessä ei liioin ole tarvis enää selvittää, miksi oppositio jätti välikysymyksenkin tekemättä, koska asiaa on jo puitu niin perusteellisesti. Sen sijaan ON tarvis kiinnittää huomiota seuraavaan seikkaan, josta EI ole ollenkaan liikaa puhuttu.

Nimittäin: kun istuva eduskunta ei saanut potkuja, voisiko istuva pääministeri saada eron tehtävistään (joita hän ei kykene hoitamaan, kuten jo aivan liian monta kertaa on nähty!)? Tällaiseen mahdollisuuteen viittasi mm. Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen (SK 23/6.6.2008, s. 7): "...toinen koeteltu keino on yhä muistissa: on vaihdettava pääministeri, johon kriisi yhä selkeämmin henkilöityy. Luottamus häneen on vähentynyt...".

Kysymys kuuluu: Miten monta kertaa pääministeri saa valehdella tai kieltäytyä vastaamasta ("lukekaa lehdistä!"), ennen kuin hän rikkoo siinä määrin ministerivastuulakia, että erottaminen tulee ajankohtaiseksi? Tämä asia esitetään oikeuskanslerille, jonka tulisi virkansa puolesta tutkia se. Asian pitäisi olla sillä selvä: kansleri tekee tutkimuksensa, ja jos tarvetta on, hän kutsuu koolle valtakunnanoikeuden.

Jos taas käy niin, että huomautettavaa ei löydy, tai kansleri kieltäytyy ottamasta juttua tutkittavakseen, löytyy TÄHÄNKIN lääke: yhtä vähän kuin pääministeri, on oikeuskanslerikaan erottamaton! Tähän tarvitaan vain 10 kansanedustajan allekirjoittama muistutus, joka etenee tutkintapyyntönä perustuslakivaliokunnalle. Ongelmana asiassa on, että valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen haastattelusta (HS 11.6, s. A4) ei suoraan ilmene, voisiko jonkin asian tutkimatta jättäminen olla perusteena tällaiselle muistutukselle. Muistan, miten piirisihteeri Uski kertoi Järvenpäässä syksyllä 2006, että jostakin sos.dem.-raha-asia-epäselvyydestä oli tehty tutkintapyyntö, ja käsittelykin oli ollut TODELLA nopea: en ota juttua tutkittavaksi!

Sen pituinen se...

Löytyisikö nyt rohkeutta ja joukkovoimaa näiden konstien toimeenpanoon?

23.06.2008
Manu J. Vuorio, valtiotieteiden tohtori, Turku

PS. Alun perin oli tarkoitus kirjoittaa MYÖS Irlannin asiasta, mutta se pidentäisi kannanottoa liikaa: perästä kuuluu!

"En tiedä mistä rahani tulivat" - Hallituksemme uusimmat sekoilut ja viistopuheet

Keskustan Timo Kalli jysäytti hiljattain aikamoisen yllätyspaukun kertoessaan, ettei aio julkistaa lahjoittajiensa nimiä. Perustekin oli yksinkertainen: tätä omissiota eli tekemättä jättämistä ei ollut mitenkään sanktioitu ("Mitä minä huolin, minä veitikka nuori!"). Tämä merkitsee siis sitä, että Suomen laissa on säädetty erinäisiä pykäliä, joita kansalaisten pitää noudattaa, koska muuten seuraa rangaistus, rikemaksuista aina elinkautiseen. Vaalirahoittajan nimen ilmoittamatta jättämisestä (vaikka LAKI vaati tätä ilmoittamista!) EI kuitenkaan ollut säädetty erikseen minkäänlaista rangaistusta.

Vanhasen suhtautumisesta asiaan löytää helposti kovin raamatullisia piirteitä: eikös siellä kerrottu, että Pietarikin kolmasti kieltäisi Herransa ennen kukonlaulua? Tapauksen sattuessa Vanhanen oli Brasiliassa. Yle:n toimittajan haastatellessa häntä asiasta, tuli ihan oikeasti surku tätä "valtiomiestä" kohtaan - niin tuskalliselta tämä kuulustelu katsojasta vaikutti. Eli: ensin toimittaja kysyi, josko Vanhanen pitää tarpeellisena sitä, että Kalli ilmoittaisi nimet (kuten siis Suomen tasavallassa voimassa oleva LAKI edellyttää), vai tukeeko hän Kallin vaikenemispäätöstä. Vanhanen selitti ensin ympäripyöreästi (sitä ja tätä), todeten lopuksi, ettei ollut vielä keskustellut hänen (=Kallin) kanssaan.

Toimittaja yksinkertaisti kysymystä: pitäisikö Kallin kertoa lahjoittajien nimi? Vastauskin oli yksinkertaisempi: ilman mitään ympäripyöreyksiä Vanhanen sanoi suoraan, ettei ole vielä keskustellut hänen kanssaan. Jo tässä vaiheessa prosessi alkoi saada arveluttavia piirteitä, mutta kolmas kohta päätti tämän inkvisitio-kuulustelun. Siis: toimittaja ikään kuin jatkoi edellistä kysymystään todeten (sanatarkasti!) "...eli lain mukaan hänen pitäisi kertoa". Vastaus oli KOLMATTA kertaa täsmälleen sama, mutta sitä edelsi raskas huokaus, ja saipa vastaaja vielä lisättyä, että "jos vaaditaan sellaista vastausta (ratkaisua?), että nimet täytyy julkaista, en ole vielä (tai "minun täytyy ensin keskustella" (kuunneltujen uutisten litterointi on joskus aika hankalaa puuhaa!)) keskustellut hänen kanssaan."

Tässä siis ne kolme kieltoa - mutta koskas kukko mahtoi laulaa? Taisi olla jo seuraavan päivän teksti-tv:ssä, kun Vanhanen parahti, ettei hän tiedä (tiennyt?), mistä olikaan saanut rahaa; siitä huolimatta hän jo su 18.5. vaati teksti-tv:n sivulla 104, että KAIKKIEN on kerrottava nimet! Miten käy ymmärrettäväksi, että "kaikkien on kerrottava", jos pääministeri ITSEKÄÄN ei tiedä? Olisikohan tämä sukua Pekkarinen-ilmiölle? Tämä sankari näet sanoi ettei hänellä ole "mitään syytä" menetellä toisin kuin oli tehnyt. Myöhemmin saatiin kuitenkin kuulla, että hän SITTENKIN täydentää listaansa, keskusteltuaan ensin oikeusministerin kanssa - olisiko Vanhanenkin yllättäen saanut tietää, mistä oli rahansa saanut, kun oli ensin "keskustellut oikeusministerin kanssa"?

Jos näin on käynyt, on todettava, että kehityskelpoisia ja oppivaisia nuorukaisia ovat kuitenkin, kumpikin...

Itse kuitenkin rohkenen olettaa, että Timo Soinin A-talkissa Pekkariselle esittämä huomautus painoi asiassa huomattavasti enemmän kuin Brax-keskustelu. Soini näet sanoi suunnilleen seuraavasti: ”Kun Vanhaselta kysyttiin, pitääkö lakia noudattaa, niin hän vastaa, ettei ole vielä keskustellut Kallin kanssa, kun OIKEA vastaus olisi ollut, että totta kai lakia pitää noudattaa.”

Hämmästyttävässä määrin ovatkin nyt korkeat ministerit ja puoluejohtajat havahtuneet sen karun tosiasian edessä, että HEIDÄNKIN pitää noudattaa lakia. Kataisen yhden miehen lyhyt show ja YKSI lyhyt aforismi lain noudattamisen välttämättömyydestä sekä (aivan LIIAN!) monen kansanedustajan ”kootut (lisä)selvitykset” riittävät osoittamaan sen, että nyt tulee asianomaisten taholta näitä tunnustuksia ja paljastuksia nopeassa tahdissa - ennen kuin joku MUU taho ehtii ne tehdä!

Seuraava kolminaisuusnäytelmä esitettiin Helsingin Sanomien viime torstain (29.5) numeron sivulla A5. Toimittaja Hanna Karto haastatteli Vanhasta Merikukka Forsiuksen jutusta. "Lehtitietojen" mukaan Forsius tapaili Vanhasta vaalien alla, ja nyt on tullut ilmi, että joku "keskustan johdosta" olisi pyytänyt myös edelliselle vaalirahaa KMS:ltä. Kaarron suoraan kysymykseen, oliko se ollut Vanhanen, tämä vastasi: "En tähän spekulaatioon osallistu". Kaarto kysyy suoraan (kuten Soinikin aikanaan EU-komission luotettavuudesta sopimuskumppanina): "Kyllä vai ei?" Vastaus: "Ei tarvitse osallistua kaikkeen spekulaatioon". Vielä kysymys "Minkä takia?", johon Vanhanen: "En osallistu kaikkeen spekulaatioon."

Hänen anti-spekulatiivisuutensa tuli siis täten peräti kolmeen kertaan vahvistetuksi!

MSN:n uutissivulla oli ma 2.6. seuraavanlainen juttu: "Vanhanen muutti kahdesti kertomustaan Forsiuksen vaalirahoista". MSN:n mukaan Vanhanen oli ma 26.5. jyrkästi kiistänyt yhteytensä koko juttuun, to 29.5. (kuten edellä jo kerrottiin) hän "ei spekuloinut" suuntaan eikä toiseen, ja tänään ma 2.6. hän myöntää olevansa jutun takana.

Nyt alkaa asioita tapahtua nopeammassa tahdissa kuin niitä ehtii kirjata muistiin!

Vanhasen juupas-eipäs-linjan tämänpäiväinen yllättävä käänne jätti JO vanhentuneeksi Korhonen-Kosunen-debatin siitä, oliko Korhonen paikalla KMS:ää perustettaessa vaiko ei. Siinä on nyt menossa näytös "miehen sana (toisen) miehen sanaa vastaan." Epilogia ei kukaan vielä tiedä, mutta erittäin toivottavaa olisi, että siinä ainakin edes hiukkasen sivuttaisiin mahdollisuutta peräti vaihtaa koko istuva hallitus – jos eduskuntaakin kerran ollaan irtisanomassa ja valitsemassa vaaleilla uutta.

Toisaalta: ei jälkimmäisen tarvitse niin kovin vakava juttu ollakaan. Esitän siihen parikin syytä. Ensinnäkin, Suomi on ilmeisen PERUUTTAMATTOMASTI menettänyt luottamuksensa EU:n ja koko maailman silmissä, mitä korruptioon tulee. Miten monet MONITUISET kerrat minäkin olen pauhannut Suomen kautta maailman tunnetusta rehellisyydestä ja suomalaisen sanaan luottamisesta! Mikä lienee eduskunnan osallisuus ja vastuu tässä kasvojen menettämisessä, luottamus on joka tapauksessa siltäkin mennyt.

Kaikki on mennyt, pian jo itsemääräämisoikeuskin...

Toiseksi: kun nyt aivan lähitulevaisuudessa Suomikin (totta kai, mallioppilaana!) tulee ratifioimaan Lissabonin sopimuksen, ei eduskuntaa enää koko valtakunnassa tarvitakaan. Ratifioinnin jälkeen astuvat näet esille PERÄTI toiset lainsäätäjät ja päättäjät – viimeistään se on sitten Suomen menoa itsenäisenä kansallisvaltiona, ellei se jo sitä ennen kompastu omaan näppäryyteensä tässä salailukikkailun tragikomediassa ja tuhoa ITSE itseään!

Sic transit gloria mundi.

02.06.2008
Manu J. Vuorio, valtiotieteiden tohtori, Turku

Rikotaanko lakia vai inhimillisyyttä - vaiko kumpaakin?

Viime aikoina on entistä useammin tullut ilmi tapauksia, joissa vanhuksia on makuutettu tuntikausia, jopa yön yli, märissä vaipoissaan. Mistä tämä kertoo?

Alalla työskentelevät ovat raportoineet hoitolaitoksissa vallitsevasta kiireestä, kun pitäisi samanaikaisesti ehtiä moneen eri suuntaan. Eikö tilanne olisi helposti korjattavissa palkkaamalla lisää henkilökuntaa, jos kerran nykyinen määrä ei riitä? Maalaisjärjellä ajateltuna näin varmaankin olisi. Mutta lisähenkilökunnan palkkaamisen paikkaamaan hoitajien puutetta estää eräs toinen puute. Se on puute rahasta. Mutta eikö koko Suomella nyt mene paremmin kuin koskaan ennen? Näin tiedotusvälineet ainakin antavat lukevan, katsovan ja kuuntelevan yleisön jatkuvasti ymmärtää.

Tämäkin pitää varmasti paikkansa. Kansan vauraus kasvaa kasvamistaan. Palkat nousevat ja verotus lievenee. Mutta mistä siis loppujen lopuksi on kysymys? Joku voisi vedota siihen, että näin onkin, mutta ovatpa hinnatkin nousseet. Niin ovat, mutta se ei suinkaan selitä nykytilaa. Entä Amerikan pankkikriisit, jotka uhkaavat sotkea koko maailman talouden? Ei onnistu sekään, sillä "suuren maailman" kriisi on vasta aika tuore ilmiö verrattuna vanhusten hoitotilanteen surkeuteen. SE on alkanut jo paljon aikaisemmin. Rahaa siis yksinkertaisesti häviää johonkin.

Joka on seurannut aikamme tapahtumia, tietää senkin, mihin tämä raha häviää. Kun veroja alennetaan, alkaa julkinen sektori vähitellen taantua. Jo valmiiksi hyvätuloisilla on siihen varaa, kuten on myös varakkailla vanhuksilla. Kaikki vanhukset eivät kuitenkaan ole varakkaita, eikä kaikilla ole edes omaisia hoitamassa heidän asioitaan, tai omaiset eivät yksinkertaisesti välitä heistä. Jokaisen vanhuksen tulisi kuitenkin voida viettää tämä elämänsä ehtoohetki inhimillisissä olosuhteissa.

Syynä on yksinkertaisesti pahoin vinoutunut tulonjako. Aivan Raamatun sanojen mukaisesti niille, joilla paljon on, annetaan vielä enemmän, ja niiltä, joilla on vähän, otetaan loputkin pois. Miksi valitaan vanhukset kohteeksi? Siksi, että heidän taholtaan odotettavissa oleva vastarinta lasketaan niin pieneksi, että se ei horjuta gallup-lukemia. Vastaavan kohtelun ovat saaneet kokea myös mm. mielenterveyspotilaat ja -kuntoutujat, samalla perusteella.

Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri edellyttää, että kunnat lopettavat alimittaisten budjettien tekemisen, koska ne johtavat suoranaisiin lain rikkomisiin. Täytyy tarkkaan katsoa, mitä millekin momentille suodaan, että ainakin kansalaisen perusoikeudet toteutuvat. Lukuisat kulttuurihankkeet, niin suotavia kuin nekin ovat, tuskin kuitenkaan tällä mittarilla mitattuna ovat tärkeämpiä kuin isänmaan vanhusten ja sairaiden hoito.

Piiri on jo aiemminkin (25.5.2007, ’Onneksi on vielä olemassa "perussuomalaisia" kansalaisia!') kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta ei ole havainnut muutosta tapahtuneen - paitsi ehkä huonompaan suuntaan!

Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin kevätkokouksen julkilausuma 29.4.2008

Kolme katsausta lähimenneisyyteen: mikä on tämän päivän tilanne?

Minulla oli (ehkä vähän liiankin kunnianhimoisena!) tavoitteena kirjoittaa jo ennen joulua vähän joulumielestä, joulunpyhinä vähän siitä, tästä ja tuosta, ja uudeksi vuodeksi vielä uuden vuoden tervehdyssanat Suomelle - mutta en ehtinyt tehdä MITÄÄN! Materiaalia kertyi siihen tahtiin, että tässä jutussa kommentoin vain lyhyesti joitakin jo aiemmin tarkasteltuja aiheita sen valossa, missä niiden suhteen tässä ja nyt mennään. - SEN verran on pakko mainita vielä näin joulun jälkeenkin "joulumielestä", että siteeraan tähän lyhyen otteen Hanna Kaarron ja Pekka Vuoriston artikkelista "Eduskunta riiteli vähäosaisten asioista" (HS A11), se kun ilmestyi juuri joulun alla eli pe 21.12:

"Hallituksen ja opposition edustajat riitelivät railakkaasti torstai-iltana käsitellessään uuden työ- ja elinkeinoministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön rahoja ensi vuoden budjetissa.

SDP:n ja Vasemmistoliiton edustajat syyttivät hallitusta mm. eläkeläisten ja työmarkkinatuella pitkään kituuttavien tai siltä pudonneiden kehnosta tilanteesta.

"Täytyy vain koettaa päästä työn syrjään kiinni. Nyt on hyvä työllisyystilanne", sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä sanoi. Niille, joiden työllistyminen ei onnistu, on olemassa kuntoutusta, hän huomautti.

Vasemmistosta epäiltiin työttömien jäävän tyhjän päälle, kun työvoimakoulutusta linjataan uusiksi."

Kas siinä vähäosaisille "joulumieltä" kerrakseen!

Aloitetaan teemasta "Mihin tämä linja johtaa?", joka oli esillä jo piirin 2007 kevätkokouksen julkilausumassa. Siinä viitattiin Ruotsin valtiopäivävaaleihin 2006, jossa valta siirtyi porvaripuolueille, ja osoitettiin, että Ruotsin kansa katui valintaansa jo kolmen kuukauden kuluttua vaaleista.

Täällä Suomessa kesti vähän kauemmin, ennen kuin todellinen kritiikki alkoi (tähän voi nitoa myös teeman "Valtioneuvoston roolista"). Mitä kertovatkaan tutkimustulokset kansan tyytyväisyydestä hallitukseensa? Arvovaltainen valtakunnan päälehden HS-gallup kertoi jouluaaton aattona seuraavaa sivulla A3 (Martta Nieminen), ISOLLA otsikolla: "Hallitukseen tyytymättömien määrä kasvoi loppuvuonna. Yli kolmannes kansasta antoi huonon arvosanan"; heti seuraavalla sivulla YHTÄ ISO otsikko "Pääministeri Matti Vanhanen sai alhaisemmat arviot kuin koskaan. Runsas neljännes kansasta antoi hänelle heikon arvosanan". Ja lyhyt - mutta sitäkin valaisevampi! - ote itse tekstin sisällöstä:

"Jos arvosanoja verrataan Vanhasen edellisen hallituksen arvosanoihin, käy ilmi, että nykyiseen hallitukseen kohdistuu enemmän tyytymättömyyttä kuin edelliseen hallitukseen sen koko nelivuotiskauden aikana."

Tämä on aika suoraa puhetta - ja varmaan myös kertoo jostakin.

Sanoin edellä, että "Tämä linja"-teemaan voi nitoa myös "Valtioneuvoston roolista"-kannanoton. Sanoin siinä heti alussa, että en haluaisi tekstini muistuttavan "Veikko-sedän piinapenkkiä" Matti Vanhasen suhteen. Mutta eihän edellä esitetty kerro mistään muusta kuin siitä, että koko kansa on jo huomannut asian: valtioneuvosto ja sen puheenjohtaja ovat saaneet juuri sen arvosanan, minkä omilla toimillaan - tai toimimattomuuksillaan! - ovat ansainneetkin! "Kyllä kansa tietää!", lausui muuan valtiomies jo joskus aikojen alussa...

Entä "Tämä linja"? Tänään, ma 07.01.2008, seurasi vielä paljon arveluttavampaa tekstiä. Jo HS:n 2. pääkirjoitus oli otsikoitu "Hallituksen arvosana laskussa", ja Juha Akkanen ja Pekka Vuoristo ovat otsikoineet HS-gallupin sivun A3 artikkelin seuraavasti: "Kansalaisten usko hallitukseen hiipunut", ja seuraavalla sivulla "Palveluista huolehtimista pidetään yhä hallituksen tärkeimpänä tavoitteena. Usko hallituksen kykyyn saavuttaa tärkein tavoite on heikko". Tässähän ei ole mitään uutta verrattuna viime vuoden 23.12 ilmestyneeseen HS-gallupiin - vai onko sittenkin? Kyllä on, oikea TOSI yllätys:

"Eri puolueiden kannattajien keskuudessa on viime kesästä tapahtunut sellainen muutos, että kokoomuksen enemmistö ei enää usko tavoitteiden toteutumiseen. Vielä viime kesänä kokoomuslaiset olivat kaikkein luottavaisimpia"

"Mihin tämä linja johtaa?", kysyn vain, kun "omatkin" alkavat epäillä sen onnistumista? En voi väittää tietäväni, mutta epäilen vahvasti, että TEHY:n lakolla saattaisi, tietyistä syistä, olla jotain tekemistä asian kanssa!

Viittaus seuraavaan teemaan löytyy piirin julkilausumasta 29.11.2007 "Yksinkertaista ynnälaskua". Siina todettiin, että kauppalaivastomme tilanne on ruvennut huolestuttamaan huoltovarmuusviraston johtoa, ja lopussa vielä, että yhä pahempaa on tulossa. Eduskuntahan käsitteli "kaikessa hiljaisuudessa" lakiesitystä, joka toteutuessaan olisi kasannut ties minkä tahansa "hauskan lipun" aluksen kustannukset suomalaisen veronmaksajan maksettaviksi. Yhtä hiljaisesti tästä asiasta on hallitus jo antanut esityksen muutoksen toteuttamiseksi. HS kirjoitti jo pe 28.12.2007 seuraavaa, otsikolla "Kauppalaivojen päälliköiltä ei vaadita enää kansalaisuutta":

"Suomen lipun alla liikkuvan kauppa-aluksen päälliköltä on poistumassa vaatimus Suomen kansalaisuudesta.

Suomen merilaki muutetaan vastaamaan EU-lainsäädäntöä. Komission mukaan Suomen merilain vaatimus päälliköiden kansalaisuudesta esti työntekijöiden vapaan liikkumisen ja oli unionin perusperiaatteiden vastainen."

Miten tämä teksti muistuttaakaan niitä bioetiikka-direktiivejä, joita tutkin 1992-93 Suomen Akatemian Bioetiikka-projektissa (ks. "EU:n (uudenkin) perustuslaillisen sopimuksen kansallisen vastaanoton ja käsittelyn huononemisen lyhyt historia", 13.07.2007)!

Tähän yhteyteen vielä toinenkin henkilökohtainen muisto. Otin kesällä 1991 Kotkassa pestin G-Ships-varustamon (Finnlinesin joku alayhtiö) M/S Atlantaan, joka seilasi Maltan lipun alla. Miehistö oli kuitenkin kokonaisuudessaan suomalaista. Messin seinällä riippui juhlallisen näköinen raamitettu asiakirja, jossa todettiin, että niiden ja niiden sopimusten perusteella laivassa "saa olla yksi ulkomaalainenkin" miehistön jäsen. Sanoin tällöin, että näemme vielä päivän, jolloin tekstinä onkin "täytyy olla yksi suomalainenkin". Ajattelin asiaa kuitenkin enemmänkin vitsinä, mutta: SE päivä tuli jo aikoja sitten, ja menikin jo, koskapa nyt ei "täydy" olla enää YHTÄÄN suomalaista ammattimerenkulkijaa!

Vielä kolmas teema.

Samasta 29.11 julkilausumasta löytyy myös kohta, jossa ennustetaan, että voi tulla tilanne, jossa "nähdään nälkää". Miten ollakaan, tämän päivän HS:ssa (s. C5) oli Janne Haarnin mielipidekirjoitus "Suomen ei ole järkevää ulkoistaa maatalouttaan". Siteeraan lopuksi siitä katkelman, kauttaaltaan lihavoituna, se kun on niin painavaa asiaa:

"Toiseksi, ruuantuotannon omavaraisuus ei ole pelkkä vitsi. Jos globaali talous joutuu vakavaan kriisiin, mitä pidän ennen pitkää todennäköisenä, ellei peräti varmana, kansa ilman omaa ruuantuotantoa on nälkäinen kansa."

Pitääkö painottaa vielä enemmän, jotta tämä(kin!) tosiasia menisi isänmaassamme jakeluun?!

07.01.2008
Manu J. Vuorio, valtiotieteiden tohtori, Turku

PS. Ennen kuin tämä juttu ehti kotisivullemme, julkaistiin HS:ssa (to 10.1.2008, s. C5) vielä niin loistavasti Haarnin mielipiteen ja julkilausuman kanssa yhteensopiva Seppo Jutilan näkemys, että on suorastaan pakko siteerata siitä lyhyt ote:

"Esimerkiksi elintarvikehuollossa on kotimaiselle toimitusvarmuudelle perusteena se, että täydellinen riippuvuus tuontielintarvikkeista on hyvin riskialtista.

-- Lisäksi on omat riskinsä kuljetusreiteilläkin. Ei tarvitse tulla kummoinenkaan selkkaus, joka katkaisee tavaran tuonnin."

Ja TAAS nähdään nälkää...

Idem.