Aloitetaan itse (edellisestä) "Ehdotuksesta Sopimukseksi Euroopan perustuslaista". Jo heti sen johdanto-osassa siteerataan juhlallisesti Thukydideen (s.n. 455 eKr.) Peloponnesolaissota-teoksen II-osaa:
"Hallitusmuotoamme... nimitetään demokratiaksi, koska valta ei ole harvoilla vaan monilla ihmisillä."
Seuraavan l. I-osaston 1. artiklan 2. osassa saadaan lukea, että "Unioniin voivat liittyä kaikki Euroopan valtiot, jotka kunnioittavat sen arvoja ja sitoutuvat edistämään niitä yhdessä."
Tähän mennessä kaikki tuntuu olevan kunnossa, mutta sitten seuraa 2. artikla, jossa luetellaan "Unionin arvot". Sen soveltamisesta alkavat vaikeudetkin - samoin siitä syntyi koko nyt luettavana olevan jutun otsikkoon johtanut inspiraatio!
Missä ongelma [Timo Soini sanoisi tähän lyhyesti ja ytimekkäästi: "Missä (ylipäätään!) EU, siellä (myös) ongelma!"]? Unionin arvoina luetellaan (mm.) "kansanvalta" ja "oikeusvaltio". Tästä jatketaan seuraavasti: "[jäsenvaltioiden] ominaispiirteitä ovat (mm.) -- oikeudenmukaisuus --".
Pelkästään näiden kolmen kohdan käsittelyyn saisi uhrattua tekstiä muutamankin oppikirjan verran, mutta näin ensin alkuun äärimmäisen lyhyt kommentti joka kohdasta:
a) Kansanvalta. Jos tämä on EU:n arvo, miksi PELÄTÄÄN YLI KAIKEN (tästä jäljempänä muutama asiaa valaiseva otsikkoesimerkki!) sopimusta koskevaa kansanäänestystä - kuten jo ensimmäisenkin version kohdalla tapahtui? Pelko oli niin kova, että pääministerin oli pakko "ilmoittaa", ettei kansanäänestystä tule.
b) Oikeusvaltio. Kun Suomen eduskunnan kannanotto 1-versioon kävi täällä ajankohtaiseksi, kirjoitti KKO:n emerituspresidentti Leif Sévon Helsingin Sanomiin lyhyen artikkelin, jossa hän totesi, että eduskunta EI voi Suomen perustuslakia sivuuttamatta ratifioida sopimusta, ottamatta huomioon Ahvenanmaan maakuntapäivien siihen ottamaa kantaa. Sévonin huomautus sivuutettiin, eduskunta ratifioi 1-version ja asia oli hoidettu - va oliko? Ei kai vain toimittu Suomen perustuslain vastaisesti? Jos näin kävi, ei voida eduskunnan käyttäytymisen kohdalla puhua "oikeusvaltion" menettelystä!
c) Oikeudenmukaisuus. Filosofinen käsiteanalyysi - ja useimmiten ns. terve järkikin! - erottaa moraalisen "oikeuden"mukaisuuden ja juridisen "lain"mukaisuuden. Silti on vaikea ymmärtää, että niitä tässä kohdassa (aivan erityisesti edellisen b-kohdan valossa!) pidettäisiin SIINÄ MÄÄRIN toisistaan poikkeavina, etteikö tämä viittaisi suoraan MYÖS edelliseen, "(oikeus)valtio"-mainintaan. Jo vanhoissa Olaus Petrin tuomarinohjeissa sanotaan, että "maata on lailla rakennettava" - eikö tämä enää pädekään? Ovatko kansamme edustajien vuosisatojen ajan voimassa pitämät lait ja sopimukset käyneet "kuolleeksi kirjaimeksi"?
MIKÄ EROTTAA TOISISTAAN 1. JA NYKYISEN VERSION?
1. versiossa sovittiin eräästä erittäin tärkeästä asiasta, jota kutsuttiin "pilarijaoksi". Sen mukaan sopimus jakautui kolmeen pilariin, joista sopimuksen (mahdollisesti) astuessa voimaan vain ENSIMMÄINEN pilari, joka koski vain tiettyjä muodollisia ja varsin ympäripyöreitä (sinänsä melko vaarattomia) määritelmiä, olisi ollut kaikkia jäsenmaita eli kaikkia unioniin kuuluvia Euroopan KANSALLISVALTIOITA sitova. Kahteen jälkimmäiseen kuuluivat (ja kuuluvat edelleenkin) mm. sellaiset kansallisesti erittäin tärkeät asiat kuin 2. pilarin kohta "lainkäyttö" sekä - mikä TODELLINEN ansa! - "Perusoikeuskirjan tulkintaa ja soveltamista koskevat YLEISET määräykset". Jo PELKÄSTÄÄN tämän olisi pitänyt riittää hälytyskellojen sointiin itse kussakin kansallisvaltiossa. Tässä mainittu kohta sisältää näet seuraavan itsensä sisään rakennetun ristiriidan.
Sopimuksen VII osaston II-51 1. artiklassa, "Soveltamisala", sanotaan seuraavasti: "Tämän perusoikeuskirjan määräykset koskevat unionin toimielimiä, muita elimiä ja erillisvirastoja -- sekä jäsenvaltioita AINOASTAAN silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta". Saman osaston II-52 1. artiklassa todetaan, että "Tässä perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien käyttämistä voidaan rajoittaa AINOASTAAN lailla --" - Missä siis ristiriita? Unionin jäsenvaltion ratifioitua tämän sopimuksen se itse teossa antaa KAIKEN päätösvallan unionille, täsmälleen II-51. 1. artiklan "henkeä" noudattaen: kun "unionin" laki ja oikeus on astunut voimaan, voidaan "oikeuksien ja vapauksien käyttämistä rajoittaa AINOASTAAN lailla".
SUURI kysymys kuuluu nyt: KUKA tai MIKÄ säätää tämän lain, joka on sopusoinnussa II-52 1. artiklan kanssa? Edellä tarkastellusta ei VOI päätyä muuhun lopputulokseen kuin että se on - unioni ITSE! Täten on kansallinen päätösvalta jo annettu pois, ja kaikki puheet pilarijaon muista osista voidaankin sen myötä itse asiassa unohtaa.
Jatkossa selvitetään tarkemmin, mitä tämä "ainoastaan lailla"-määritelty kohta pitää sisällään. Otetaan tarkasteltavaksi 2. jakso eli sosiaalipolitiikka ja sen III-103 artikla: "-- unionin ja jäsenvaltioiden tavoitteina on -- elin- ja työolojen parantaminen NIIDEN TASOA YHDENMUKAISTAEN --." III-104 artiklan 1-kohdassa on pitkä luettelo tavoitteista, joihin pyritään - nämä ovat sinänsä aivan oikeita ja hyväksyttäviä päämääriä. Jatkokin kuulostaa aika hyvältä. Saman jakson 2. artiklan mukaan "[näihin tavoitteisiin pyrittäessä] voidaan eurooppalailla tai -puitelailla -- edistää jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä -- jotka EIVÄT merkitse jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista." Miten sovelletaan yhteen III-103 ja III-104. artiklan 1-kohta? Jo edellä todettiin, mitä tämän pilarin sisällyttämisestä sopimukseen seuraa.
Vielä pahempaa on tulossa. 5-kohdan alakohdassa (a) todetaan, että em. eurooppalait ja -puitteet "eivät rajoita jäsenvaltioiden oikeutta määritellä OMIEN sosiaalijärjestelmiensä perusperiaatteet" mutta alakohdassa (b) jatketaan varaumalla, jonka mukaan "[em. ei] voi estää jäsenvaltioita pitämästä voimassa tai toteuttamasta tiukempia suojatoimenpiteitä, JOS NE OVAT SOPUSOINNUSSA TÄMÄN PERUSTUSLAIN KANSSA."
Ympyrä on täydellinen: jos hyväksyt 1. version, hyväksyt samalla sen, että unionilla on oikeus puuttua kansalliseen lainsäädäntöön, jos sen oikeudet omien (jne.) kanssa ovat RISTIRIIDASSA "tämän perustuslain kanssa"! - Etsimättä nousee esiin muistikuva Suomen Akatemian Bioetiikka-projektista, jossa tutkijana työskennellessäni sain perehtyä geeniteknologisten keksintöjen patentoinnin etiikkaa koskeviin EY-direktiiveihin (nämä eivät vielä tuolloin, 1992-1993, luonnollisestikaan, olleet Suomessa voimassa). Mieleen kuitenkin jäi, että JOKAINEN direktiivi päättyi suunnilleen seuraavasti: "Edellä mainittuja rajoituksia (jne.) noudatettakoon, MIKÄLI ne eivät muodosta estettä vapaalle kaupalle ja kilpailulle tai sitä rajoita".
Suomen eduskunta kuitenkin, useankin korkean oikeusoppineen kantojen vastaisesti, perustuslakivaliokunnan lausuntoa 36/2006 vp myötäillen, ratifioi tämän 1. version. Oli jo sinänsä suomalaisessa oikeuskulttuurissa ennen kokematon ilmiö, että KAIKKIEN tiedossa oleva tosiasia ei estänyt eduskuntaa näin menettelemästä. Etukäteen näet jo oli selvää, että kyseessä oleva laki ei koskaan astuisi voimaan, koska sen edellytyksenä oli yksimielisyys, jonka sekä Hollannin että Ranskan kansanäänestykset olivat jo osoittaneet illuusioksi. Koskaan aiemmin eduskunta ei tiettävästi ole ratifioinut lakia, jonka tulevaisuus on tällainen - mutta Suomessa se vain PITI tehdä! Sitä paitsi: itse lausunnossa oli jo NIIN monta juridisesti NIIN tulkinnanvaraista mainintaa ("olennaisesti", "vähäisessä määrin", "periaatteessa", "poikkeustilanteessa", "ei kuitenkaan mainittavasti", "ehkä", "tahtotilan (!) ilmaisu" jne.), että jo SEN olisi pitänyt havahduttaa eduskunta siihen, mihin nyt ollaankaan menossa!
-------------------
Edellinen on kirjoitettu 7.7. Tämän jälkeenkin on tullut ilmi niin paljon uusia asioita, mm. Sarkozyn temppuilu budjettikurin kanssa, että koko juttu pitäisi aloittaa alusta (S:n toimenpiteistä sen jo teinkin), mutta tähän väliin vain YKSI kommentti S:n pyrkimyksistä. 10.7 otsikoi HS:n toimittaja Milla Nalbantoglu kommenttinsa tästä seuraavasti: "Ranska haluaa rikkoa säännöt ja määrätä niistä". Kun sovelletaan tätä ilmaisua eduskunnan 05.12.06 suorittamaan EU:n perustuslaillisen sopimuksen 1. version ratifiointiin (eli "tahtotilan ilmaisuun", vaiko?), voitaneen, kysyä: ottaen huomioon Sévonin edellä kuvatun varauman, mikä erottaa Sarkozyn äskettäisen "ilmoituksen" ja eduskunnan kannanoton muodollisen asiasisällön toisistaan? S. haluaa "rikkoa sääntöjä", mutta kuitenkin "määrätä niistä", eduskunta "rikkoi sääntöjä" (so. Suomen perustuslakia), mutta haluaisi kuitenkin "määrätä niistä".
Tilanne on ÄÄRIMMÄISEN skitsofreeninen eikä mielestäni voi päätyä kuin YHTEEN AINOAAN mahdolliseen vaihtoehtopariin:
JOKO Nalbantoglun otsikko on käännettävä toisin päin (ENSIN "haluaa määrätä", ja vasta SITTEN "[mutta] rikkoa niitä"). Tästä puolestaan seuraa, että eduskunta on toiminut vastoin ITSE säätämäänsä perustuslakia - mutta eihän se voi niin tehdä! Tällaista menettelyä tavataan kutsua "omaan jalkaansa ampumiseksi"!
TAI N:n otsikko on otettava tässä järjestyksessä kuin se on kirjoitettu. TÄSTÄ taas seuraa, että eduskunta on TIETOISESTI "rikkonut sääntöjä" (eli itse säätämäänsä perustuslakia), mutta "haluaa määrätä" - vai HALUAAKO? Eikö se ymmärrä, että jos se nyt ratifioi UUDENKIN version, se näin tehdessään itse asiassa luovuttaa "määräys"valtansa pois Suomen kansallisvaltion kansalaisten valitsemalta eduskunnalta, jolle perustuslain mukaan valta Suomessa kuuluu? Joko EU:sta on tullut liittovaltio?
---------------------
Tämän lyhyen ekskursion jälkeen palataan takaisin "suuren päivän" eli ma 25.06 lehtien EU-"sopua" (!) koskeviin lehtikirjoituksiin.
Aivan ensimmäinen huomio kiinnittyy ko. asiaa käsitelleen huippukokouksen ajankohtaan: lieneekö (?) ollut joku syvällisempi tarkoitus sillä, että se järjestettiin JUURI juhannuksena - vai oliko se pelkkä SATTUMA? Kun tiedetään, millainen mittumaarin festivaali juhannus tavallisesti on, eli väki ei varmaankaan ole tarkimmillaan ja herkimmillään seuraamaan mitään tiedotusvälineitä, nousee mieleen yhtä sun toista. - En ota asiaan sen enempää kantaa, jätän sen vain itsekunkin pohdittavaksi!
Sitten HS, mainitun päivän 1. pääkirjoitus. Ensin hymistellään vanhan (siis jo hylätyn) version puolesta, että "kunnianhimoinen [lopputulos oli, että kaikki] pyrittiin saamaan yksiin kirjoihin ja kansiin, kansalaisten tutkittavaksi." Miten kävi? on totta, että Suomessakin jaettiin sopimusta oikein painettuna kirjana, mutta onko tehty yhtään tilastoa siitä, moniko sen todellisuudessa myös luki? Entäpä moniko (niistä harvoista, jotka sen jaksoivat kahlata läpi) YMMÄRSI lukemansa? Miten lienee kansanedustajien suhteen tämän saman kysymyksen kanssa?
Jatketaan pääkirjoituksen tekstistä suoraan: "Perusasetelma -- oli -- että ne saivat, jotka panivat vastaan." Paneeko "mallioppilas" vastaan? Tuskin, koska se ei enää sen jälkeen olisi mallioppilas. Teksti jatkuukin loogisesti: "Suuri osa -- innokkaimmista -- oli jo -- sopimuksen hyväksynyt, ja ne joutuivat antamaan periksi." Miten pitkälle mallioppilas on valmis myöntymään säilyttääkseen asemansa? Mahtaako raja jo häämöttää - vai onko sitä edes olemassa?
Pääkirjoitus kuvailee Hollannin kantaa seuraavasti: "[H] -- sai lupauksen, että kansallisia parlamentteja kuullaan nykyistä paremmin [komission valmistellessa] uusia säädöksiä." Ilmeisesti se oli sitä myös ymmärtänyt VAATIA! Hurskaaksi toivomukseksi jääkin, että sama kuulemisvelvollisuus kohdistuu myös mallioppilaan parlamenttiin - jos SE puolestaan osaa sitä vaatia!
TODELLINEN pohjanoteeraus on kuvaus Britannian esittelystä maana, jonka esityksen "ainoa JÄRKI (!) oli löytää sellainen tie -- että uudesta [sopimuksesta] EI TARVITTAISI KANSANÄÄNESTYSTÄ --" - Tämä on siis tilanne yhteisössä, joka perustuu useamman kansallisvaltion välisiin valtiosopimuksiin. Väistämättä herääkin kysymys VALTION nääritelmästä: edustavatko sitä poliittinen (ja taloudellinen) eliitti, vaiko kunkin kansallisvaltion kansalaiset? Muistutan tässä, että (ainakin) 1. version alussa lueteltuihin EU:n arvoihin kuului mm. sellainen vähäpätöinen (?) seikka kuin "kansanvalta"!
Jatketaan HS:n tekstiä. Koko B1-sivun "Ulkomaat" täyttää sopimuksen tarkastelu - mutta missä sävyssä? Heti alkuun annos retoriikkaa: pääartikkeli on otsikoitu "Uusien kansanäänestysten UHKA jäi VÄIJYMÄÄN EU-sopua". Ja vielä vaan suoraa sitaattia alaotsikoista: "-- Merkeliä YLISTETTIIN EU:n umpisolmun avaamisesta" (AIVAN samoin sanoin kuin eräs taannoinen hallituspuolue ylisti itseään siitä, että oli nostanut Suomen taloudellisesta lamasta, ja vielä moitti niitä, jotka arvostelivat USA:ta, koska siellä "uskallettiin saada talous nousuun", toisin kuin Suomessa - mutta jätettiin sanomatta, että tämä tapahtui massiivisen Kiina-velan turvin!).
1. kysymys: MIKÄ oli se "umpisolmu", jonka M. nyt avasi? Jos se koski sopimuksen hyväksymistä, on heti todettava, että ainakin Hollanti torjui sen suoraa päätä (KANSANÄÄNESTYKSESSÄ, miten ollakaan!), ja sai nytkin myönnytyksiä. Ranskan kansa hylkäsi sen myös - ja kaikki tietävät tänä päivänä (to 1207), mitä Ranskassa NYT tapahtuu!
2. kysymys: MITEN tämä umpisolmu avattiin - vai onko sitä lainkaan edes AVATTU? Voiko EU:n korkein johto nyt todeta, että sopimus hyväksyttiin, eikä jälkipuheita esitetä, koskapa yksimielisyys vallitsee? Lyhyt vastaus tähän on: EI voi, sillä jo seuraavassa alaotsikossa lukee: "Britanniassa alkoi HETI arvostelu vallan luovutamisesta unionille." Jos umpisolmulla tarkoitettiin hankalan tilanteen selvittämistä siten, että nyt ollaan "kuivilla", jo tämä kumoaa sen - puhumattakaan Puolan (jo silloisista) "kuvioista"!
Entä Britannian asema: "[konservatiivipuolueen ulkoasiainvastaava] William Hague ilmoitti [että] Britannian hallitus on sitoutunut kansanäänestykseen [perustuslaista]. SIKSI SILLÄ EI OLE MITÄÄN OIKEUTTA TOTEUTTAA UUDISTETUNKAAN SOPIMUKSEN MUUTOKSIA ILMAN KANSANÄÄNESTYSTÄ." Mielenkiintoisena lisäyksenä heti seuraava kappale: "-- Brown ei halua viedä [sitä] kansanäänestykseen, koska sitä olisi lähes mahdotonta VOITTAA." Siis MITÄ pitäisi "voittaa"? Kansan tahtoko? Jos näin on, niin KENEN hyväksi?
Edelleen: " -- kansanäänestys Irlannissa on 'lähes varma'", ja samoin käy myös Tanskassa, "jos parlamentti katsoo sen loukkaavan Tanskan riippumattomuutta." Ja vielä KAIKEN HUIPUKSI: "Sekä Irlanti että Tanska haluavat nähdä LOPULLISEN SOPIMUSTEKSTIN ennen asiasta päättämistä." Tarkoittaako tämä sitä, että tekstiä ei ole jaettu edes kaikkien nähtäväksikään? Lauseen sanamuoto ei juurikaan jätä sijaa kovin lukuisille tulkinnoille!
Artikkelissa viljellään vielä retoriikkaa sikäli, että seuraavalla palstalla todetaan "vaikka kansanäänestysten VAARA yhä väikkyykin (jne.)". Jälleen voidaan kysyä: kuka ajaa kenenkin ja minkäkin tahon asiaa?
Mitä sanoo Suomen pääministeri edellä kuvatun prosessin kulusta?
"-- [oli] kuitenkin tyytyväinen -- [koska] 'en heti löydä tappiota'". Pitäisikö jonkun (JÄLLEEN!) huomauttaa hänelle niistä lukuisista "hyvistä sopimuksista", joita EU:n kanssa on tehty, sekä niistä "torjuntavoitoista", joita on saavutettu?
Kun HS:n tekstissä edetään sivua alaspäin, tulee vastaan otsikko: "Tämä kaikki muuttuu Euroopan unionissa", jonka jälkeen luetellaan 10 alakohtaa. Näistä otan kaksi erityisen tarkastelun kohteeksi. Ensin "Veto-oikeus heikkenee". Sen yksityiskohtaisemmin itse sisältöä kuvaamatta (koska SE ei ole tässä yhteydessä tärkeää!), lainaan viimeistä kappaletta: "Britannia on varannut itselleen OIKEUDEN jäädä tehostetun yhteistyön ulkopuolelle OIKEUS-, SISÄ- JA SOSIAALIASIOISSA."
Tässä muistutan edellä kuvaamaani pilarijakoon ja erityisesti sen poistamiseen uudessa versiossa. Luettuani Sévonin artikkelin HS:sta otin välittömästi yhteyttä maamme johtavaan Ahvenanmaa-kysymysten asiantuntijaan, joka sanoi ensin alkuun, että Sévon on tämän asian suhteen oikeassa: ratifiointi on "laiton", jos näin käy. Tämä ei vielä SINÄNSÄ ollut niin vakavaa, koskapa Hollannin ja Ranskan kansanäänestysten tulokset olivat jo tiedossa - sopimus, jonka eduskunta ratifioi (enteellisestikö itsenäisyyspäivämme aattona eli 5.12.2006?), ei koskaan astuisi voimaan. SEN SIJAAN hän oli hyvin huolestunut siitä, että jos 1. versio ratifioitaisiin ikään kuin "läpihuutojuttuna" (kuten kävikin!), myös 2. version suhteen meneteltäisiin samalla tavalla. Koska pilarijako siinä on jo poistettu, olisivat Suomenkin OIKEUS-, SISÄ- JA SOSIAALIASIAT EU-lainsäädännön EIVÄTKÄ Suomen eduskunnan vallan alla. Eikö tämä havahduta ketään?
Toinen mielenkiintoinen kohta em. artikkelissa on "perusoikeuksista sitovia." Ensinnäkin, jälleen kerran, Britannia, jota "sitovuus ei koske." En tarkoita tällä suinkaan sitä, ettenkö haluaisi näiden perusoikeuksien olevan kaikkien EU-jäsenmaiden hallituksia sitovia - nimenomaan haluaisin niiden olevan KOKO MAAILMAN kaikkia hallituksia velvoittavia! Huomio kiinnittyykin siihen, että joku EU:n jäsenvaltio on saanut TÄSSÄKIN asiassa ns. poikkeusluvan: eikö PERUSTUSLAIN pitäisi olla kaikille sen alaisille sama ja yhtä sitova? Samoin herättää pohdintoja se, että Suomi pitää ERITYISESTI kiinni perusoikeuksien sitovuudesta - siis sama maa, joka on jo jättänyt mielenterveyspotilaansa ja monet muutkin ryhmät peräti heitteille, ja nyt viimeisimpien uutisten mukaan on tekemässä saman myös työllistetyille sekä kuntoutettaville isänmaan itsenäisyyttä puolustaneille sotaveteraaneille. Raadollinen syy tähän on (samojen uutislähteiden mukaan!), että "määrärahat ovat loppuneet kesken." Mihinkähän nämä lakisääteiset rahat ovat kuluneet? On TODELLA mielenkiintoista nähdä, mitä 2. version ratifioinnin jälkeen tapahtuu, kun sosiaali- ym. asiat harmonisoidaan EU-tasolle, ja SAMANAIKAISESTI vaaditaan perusoikeuksien sitovuutta!
KAIKEN TÄMÄN SIUNATUKSI LOPUKSI vielä samalla HS:n sivulla Teija Tiilikaisen näkemystä kuvaava artikkeli kokouksen kulusta on otsikoitu: "Kokous oli Suomen kannalta onnistunut." - Mitä TÄMÄ sitten tarkoittaa, jää jokaisen itsensä pääteltäväksi!
Päätän tämän kirjoituksen muutamaan samana päivänä ilmestyneen Turun Sanomien artikkeleiden kommentteihin. Sivulla 10, "Kotimaa", on otsikko "EU torjui PAHIMMAN kriisin" (vrt. tätä HS:n juttuun, jossa Merkel oli avannut EU:n "umpisolmun" - sävy on varovaisempi, kuten pitääkin!). Tietoruudussa on pykälä, jonka mukaan "Kaikkien jäsenmaiden on vahvistettava sopimus KANSALLISESTI, jotta se tulee voimaan. Ratifiointi on tehtävä MYÖS NIISSÄ MAISSA, jotka ehtivät vahvistaa alkuperäisen perustuslain." Tämä koskee siis myös Suomea, joka - perustuslainvastaisesti, kuten edellä on osoitettu! - tähän alistuivat. Sitten välttämättä jossakin määrin edellisen toistoa, mutta hieman eri sanoin ja sävyin. Siteeraan artikkelia suoraan: "Tony Blair sai käytännössä omat vaatimukset läpi. Blairin oli vältettävä kaikkea perustuslakiin viittaavaa, koska SOPIMUS OLISI OLLUT VIETÄVÄ KANSANÄÄNESTYKSEEN. Aikaisemmin poliittisesti hyväksytty perusoikeuskirja on UUDEN SOPIMUKSEN MYÖTÄ MYÖS LAILLISESTI SITOVA (vrt. tämän lain "soveltamisalasta"!). Britannia sai tässäkin kohdassa poikkeuksen. Se pelkäsi, että EU:n laki ulottuu sen työ- ja sosiaalilainsäädäntöön."
Onko Suomen eduskunta niin rohkea, että se ei lainkaan pelkää seurauksia, vaikka sama erehdys tehtäisiin jo TOISEN kerran?
Päätteeksi: " -- Suomi ja Belgia pitivät TIUKASTI kiinni siitä, että perusoikeuskirjasta tulee SITOVA." Ymmärrän asian niin, että se todella sitoisi kaikkia jäsenvaltioita YHTÄLÄISESTI. Mutta sekä Britannia (neuvottelemiensa poikkeusten turvin, kuten myös Tanska ja Irlanti varaumineen) että Ranska (Sarkozyn budjettikurin "kurinalaisuudesta" luopumisellaan) ovat jo ETUKÄTEEN livenneet ruodusta - Puolan esiintymisestä puhumattakaan.
Johtopäätös: Suomella ei pitäisi olla MITÄÄN TEKEMISTÄ sellaisen seurueen (=EU) kanssa, jonka sopimuksiin ei voi luottaa!
13.07.2007
Manu J. Vuorio, valtiotieteiden tohtori, Turku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti