Toivon - ja myös uskon! - että minua ei ammuta heti, vaikka Perussuomalaisena aloitankin tämän tarinan viittaamalla Pentti Linkolaan:
"Pellejä ja pelinappuloitahan me -- olemme -- noiden iibeeämmien [(jne.)] laskelmissa -- [Ja nekin ovat] vielä isoisempien juoksupoikia -- ei taida enää olla lankoja kenenkään käsissä." (Johdatus 1990-luvun ajatteluun, s. 116)
Tämä sitaatti näet mielestäni kuvaa niin hyvin Suomen tämän päivän tilannetta EU:n "pakko-otteessa", että sitä ei yksinkertaisesti voi sivuuttaa.
Valitaan muutama esimerkkitapaus.
Suomen talouden selkärankana on pidetty metsäteollisuutta. Sitä se tuskin kuitenkaan enää tänä päivänä on. Nokia-ilmiö on varmaan jo ajanut ohi. Tästä huolimatta Suomella on vielä puuta ja sitä jalostavaa teollisuuttakin. Mikä on tilanne, kun nyt ollaan EU:n "vallan alla"? - Annan Metsäteollisuuden toimitusjohtaja Anne Brunilalle puheenvuoron. Annamari Sipilä, HS/Talous 29.11, teemana EU-komissiolla ei ole edes perustietoja alasta:
"Suomalaisen metsäteollisuuden edunvalvontaa Brysselissä haittaa se, ettei uutta lainsäädäntöä valmistelevalla komissiolla ole edes perustietoja metsäalasta. 'Viestin vieminen on vaikeaa. Ihan alkutekijöistä pitää alkaa', Metsäteollisuuden toimitusjohtaja Anne Brunila sanoi keskiviikkona.
Jokavuotiseen paperiviikkotapahtumaan Brysselissä osallistuneen Brunilan mukaan EU-virkamiehille pitää selittää muun muassa se, että metsäteollisuus on energiavaltainen ala. Myös tehtaan ja voimalaitoksen käsite on vieras. 'Joskus täytyy sanoa, että turhauttaa', Brunila sanoi. Lobbaustilanteissa vallitsee usein 'täysi äimistys'".
Tähän näkemykseen yhtyi myös turveteollisuus. Näin näkee asian ylimetsänhoitaja Raimo Sopo, HS/Mielipide 05.12:
"Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne Brunila kertoi (HS 29.11.) suomalaisen metsäteollisuuden edunvalvonnan ongelmista Brysselissä. Hänen mukaansa uutta lainsäädäntöä valmistelevalla komissiolla ei ole edes perustietoja metsäalasta.
En ihmettele, että Brunila on tuntenut itsensä turhautuneeksi komission edustajien kanssa keskustellessaan. Lukija voi vain arvailla, millaisia vaikeuksia allekirjoittaneella on ollut yrittäessään vuosien 1994-2004 aikana valistaa komission asiantuntijajäseniä energia- ja kasvuturpeen käyttöön liittyvissä ongelmissa!
Kuinka joku Etelä-Euroopasta kotoisin oleva "kaupunkisissi" voisi ymmärtää, mikä on turvesuon kehitysdynamiikka tai miten turvetta tuotetaan ja käytetään Suomessa, kun hän ei ymmärrä edes metsäteollisuuden perusasioita, vaikka metsiä ja puunjalostusta on Itämeren eteläpuolellakin sentään runsaasti? Kun yritin selittää italialaiselle komission virkailijalle, miksi meille suomalaisille kasvuturve on tärkeä asia, havaitsin pian, että henkilöllä ei ollut aavistustakaan turpeen hyödyntämisestä eri tarkoituksiin.
Kun ehdotin, että lähdetään käymään suolla, jotta asia tulee paremmin ymmärretyksi, mies kieltäytyi sanoen olevansa ns. "kirjoituspöytätyöntekijä", jolla ei ole lupa lähteä maastoon. Kuitenkin tämän virkailijan tehtävänä oli valmistella maanparannusaineiden käyttöä koskevaa direktiiviä!
EU:n komission pitkässä prosessissa myös epäselviin asioihin tulee tietysti lopulta jonkinlainen tolkku, mutta onhan se valitettavaa, jos lobbaustilanteissa vallitsee "täysi äimistys", kuten Brunila asian osuvasti ilmaisee. Kyllä aikaa ja rahaa palaa yksinkertaisten asioiden selvittämiseen vähän turhan paljon pelkästään komission henkilöstökoostumuksen ja ratkaistavien asioiden monimuotoisuuden takia. Pohjolasta tulevana kansalaisena koin valistustilanteissa olevani usein lähes mahdottoman edessä.
Juuri nyt Suomi on erityisen vaikeassa asemassa, kun meiltä vaaditaan uusiutuvan energian osuuden voimakasta kasvattamista nykytasolta. Teoriassa tavoite on toki kannatettava, mutta käytännössä sen saavuttaminen onkin jo toinen juttu. Näin on varsinkin, jos turvetta ei lueta uusiutuviin energialähteisiin kuuluvaksi. Paljon on harhaa myös puun energiankäytön lisäämistoiveissa."
Tämä metsä- ja turveteollisuudesta sinänsä.
Asialla on kuitenkin vielä vakavampi puoli, josta Brunila sanoo (samassa artikkelissa) seuraavaa:
"EU-vaikuttaminen on nyt avainasemassa, kun ajatellaan suomalaisen metsäteollisuuden tulevaisuutta. Ensinnäkin EU-komissio esittää tammikuussa uusiutuvan energian maakohtaiset tavoitteet. Suomi käyttää jo nyt uusiutuvaa energiaa enemmän kuin useimmat muut EU-maat. Uhkana on, että Suomen taakka kasvaa entisestään, jos uudet tavoitteet jaetaan tasaprosentein kaikille."
Asian on huomannut myös Paavo Vihavainen, HS/Mielipide, 19.12:
"EU joutunee oman logiikkansa uhriksi
Lehtitietojen mukaan EU:n tavoitteena on nostaa uusiutuvan energian osuus 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Suomessa tämä käyttöaste on jo saavutettu ilman EU:n määräyksiä.
EU:n logiikan mukaan tätä ei oteta huomioon, vaan kaikki maat lähtevät nykyiseltä tasolta; siihen lisää 20 prosenttia. Suomen osuus siis nousee noin 40 prosenttiin.
Mitenkähän käy Balin ympäristökokouksen jatkoneuvotteluissa silloin, kun näistä asioista päätetään globaalisti? EU joutunee oman logiikkansa uhriksi.
Muu maailma voi ottaa EU:n logiikan malliksi. Silloin ei EU:n toteuttamaa ilmastonsuojelua oteta huomioon, vaan mätkäistään päälle tasan samat prosentit kuin niillekin, jotka eivät ole tehneet mitään.
Suomikin saanee sitten taas lisäprosentteja. Vuoteen 2020 on 12 vuotta!"
Eikö sokeripäätös riittänyt osoittamaan tämän EU-"logiikan" mahtavuutta? Mihin Suomi sitoutui liittyessään EU:n jäseneksi? Eikö nähdä, että juoksemme päämme mäntyyn? Evätkö johtajamme vieläkään näe metsää puilta - vai oliko SEKIN päinvastoin?
21.12.2007
Manu J. Vuorio, valtiotieteiden tohtori, Turku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti