sunnuntai 19. lokakuuta 2008

"Voi sitä kansanvallan määrää!"

Otsikossa siteerataan erästä tunnettua suomalaista ajattelijaa ja valtiomiestä, joka jossakin yhteydessä (tosin en enää muista, missä) vielä vallassa ollessaan puhui ns. vastapuolen argumenteista tyyliin "Voi sitä hurskastelua!"

Lukijan päätettäväksi jää, lankeaako nyt luettavana oleva kannanotto muotonsa ja aiheensa puolesta tragedian, komedian vaiko parodian piiriin. Se kun ei ilmeisestikään edustaa mitään näistä tyylisuunnista puhtaimmillaan, vaan siinä on aineksia vähän kaikista, mutta valitettavan vähän itse OTSIKOSSA mainitusta teemasta.

Seuraavassa en sen tarkemmin enää erittele päivämääriä, koska itse tapahtumat ovat kuitenkin jokaisen muistissa. Ensimmäinen näytös joka tapauksessa alkoi edustaja Kallin dramaattisesta paljastuksesta. En tiedä, onko kukaan tähän päivään mennessä saanut selville - tai sitä edes yrittänyt -, MIKÄ oli Kallin motiivi tähän paljastukseen. Siitä olen kuitenkin varma, että se kiinnostaa monia muitakin kuin minua. Oliko se puolueen vai koko hallituksen ns. sisäinen asia, ja etukäteen sovittu? Vai uhkasiko joku Kallia paljastuksella ja skandaalilla? Oli miten oli, se kuitenkin tuli kuin mittatilaustyönä kohinallaan peittämään sellaiset pienemmät ja vähempiarvoiset asiat kuin esim. Lissabonin sopimuksen 1. ja 2. eduskuntakäsittelyn sekä, kolmanneksi, itse asiasta äänestämisen. Käsittelyistä en löytänyt HS:n sivuilta riviäkään, ja äänestys oli kuitattu YHDELLÄ AINOALLA LAUSEELLA erään jonkin aivan toisen asian (Sasi ja kumppanit vauhdissa) yhteydessä, keskellä tekstiä. - Näin tehokkaasti onnistuttiin koko asia suurelta yleisöltä pimittämään.

Tässä on turha enää toistaa kaikkia vaalirahasotkun (HYVIN sotkuisia!) yksityiskohtia; kaikki ovat lehtensä ja tv- uutisensa katsoneet, että ovat nähneet pääministerin vastaavan toimittajille, milloin (1) jaa, (2) ei, (3) tyhjiä, (4) poissa, ja ehkä vielä kohtana (5) en kommentoi/spekuloi kaiken maailman asioita: lukekaa lehdistä!

Se "lisämauste", joka sai minut kirjoittamaan koko asiasta (jota olen jo 2.6 kommentoinut) vielä uudelleen, oli Pekkarisen oikeuskanslerilta saama erikoinen kohtelu. Lehdet ovat olleet väärällään oikeustieteen professoreiden ihmetyksen ilmauksia: koko Pekkarisen asian käsittely ei heidän mukaansa olisi lainkaan edes kuulunut kanslerille. Joku kuvasi sitä sanoen, että Pekkarinen käväisi hakemassa "synninpäästön" kanslerilta. Myös ihmeteltiin, että koko juttu oli selvä vuorokauden kuluessa. Lähestyköön tavallinen kuolevainen kansalainen murheineen kansleria: hyvä, jos saa vuoden sisällä vastauksen!

Edellä kuvatulla perustelen kahta seuraavaa seikkaa: sekä pääministeri että oikeuskansleri ovat hekin kuolevaisia ihmisiä, ja myös vastuussa teoistaan ja päätöksistään viime kädessä eduskunnalle, jolle valta Suomen itsenäisessä tasavallassa (ainakin vielä!) voimassa olevan perustuslain, valtiosäännön ja hallitusmuodon mukaan kuuluu. Tänä päivänä meno on kuitenkin sellaista, että valta-vastuu-suhde näyttää kääntyneen peräti "väärimbuali" (rauman kieltä): eduskunta onkin kumileimasimen ja vastaajan roolissa, kun hallitus ja virkakoneisto ovat kantajina.

Asian tulehtuessa aina vaan pahemmin ruvettiin jo puhumaan uusista eduskuntavaaleista ja vaatimaan pääministerin ilmoitusta, jossa hän olisi kertonut kaikki tietonsa tästä puuhastelusta (kuten mm. EU:n entinen oikeusasiamies Jacob Söderman aamu-tv:n lähetyksessä suositteli Vanhasta tekemään). Pääministeri kuitenkin kieltäytyi ja teki loistavan akrobaattisia ja jonglöörimaisia väistöliikkeitä. Niinpä toteutui se, että - MITÄÄN ei tapahtunut! Miapetra Kumpula-Natrin toivomus toteutui: "Oleellisinta olisi, että eduskunta pian pääsisi kesälomalle".

Selvää tekstiähän, tämä!

Tässä yhteydessä ei liioin ole tarvis enää selvittää, miksi oppositio jätti välikysymyksenkin tekemättä, koska asiaa on jo puitu niin perusteellisesti. Sen sijaan ON tarvis kiinnittää huomiota seuraavaan seikkaan, josta EI ole ollenkaan liikaa puhuttu.

Nimittäin: kun istuva eduskunta ei saanut potkuja, voisiko istuva pääministeri saada eron tehtävistään (joita hän ei kykene hoitamaan, kuten jo aivan liian monta kertaa on nähty!)? Tällaiseen mahdollisuuteen viittasi mm. Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen (SK 23/6.6.2008, s. 7): "...toinen koeteltu keino on yhä muistissa: on vaihdettava pääministeri, johon kriisi yhä selkeämmin henkilöityy. Luottamus häneen on vähentynyt...".

Kysymys kuuluu: Miten monta kertaa pääministeri saa valehdella tai kieltäytyä vastaamasta ("lukekaa lehdistä!"), ennen kuin hän rikkoo siinä määrin ministerivastuulakia, että erottaminen tulee ajankohtaiseksi? Tämä asia esitetään oikeuskanslerille, jonka tulisi virkansa puolesta tutkia se. Asian pitäisi olla sillä selvä: kansleri tekee tutkimuksensa, ja jos tarvetta on, hän kutsuu koolle valtakunnanoikeuden.

Jos taas käy niin, että huomautettavaa ei löydy, tai kansleri kieltäytyy ottamasta juttua tutkittavakseen, löytyy TÄHÄNKIN lääke: yhtä vähän kuin pääministeri, on oikeuskanslerikaan erottamaton! Tähän tarvitaan vain 10 kansanedustajan allekirjoittama muistutus, joka etenee tutkintapyyntönä perustuslakivaliokunnalle. Ongelmana asiassa on, että valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen haastattelusta (HS 11.6, s. A4) ei suoraan ilmene, voisiko jonkin asian tutkimatta jättäminen olla perusteena tällaiselle muistutukselle. Muistan, miten piirisihteeri Uski kertoi Järvenpäässä syksyllä 2006, että jostakin sos.dem.-raha-asia-epäselvyydestä oli tehty tutkintapyyntö, ja käsittelykin oli ollut TODELLA nopea: en ota juttua tutkittavaksi!

Sen pituinen se...

Löytyisikö nyt rohkeutta ja joukkovoimaa näiden konstien toimeenpanoon?

23.06.2008
Manu J. Vuorio, valtiotieteiden tohtori, Turku

PS. Alun perin oli tarkoitus kirjoittaa MYÖS Irlannin asiasta, mutta se pidentäisi kannanottoa liikaa: perästä kuuluu!

Ei kommentteja: