sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Yksinkertaista ynnälaskua

Aivan viime päivien EU-keskustelua on pitkälti hallinnut EU:n ja Suomen 141-tuen tulkintaa koskeva erimielisyys. Oliko komissio edes alunperinkään tarkoittanut tukea pysyväksi vaiko vain tilapäiseksi ja aikaa myöten kokonaan poistuvaksi? Tämä tulkintaerimielisyys on niin laaja ja monimutkainen kysymys, että se ansaitsisi aivan oman julkilausumansa. Kiinnostuneet voivat etukäteen tutustua lyhyehköön "johdantoon" em. ongelmasta Paavo Raution yliökirjoituksessa s. A2 ke 31.10. Helsingin Sanomissa.

Kysymys on luonnollisesti Suomen ravinto-omavaraisuudelle sangen tärkeä. Mitä siitä seuraa, jos maatalousyrittäjyys tehdään tämän tukikikkailun varjolla taloudellisesti niin vaikeaksi, että sitä ei enää kannata harjoittaa? Ei hätää: apu on lähellä. Kyllä EU huolehtii...

Tässä liturgiassa on vain unohtunut (ainakin) kolme seikkaa, joista kaikista suuri yleisö ei liene pahemmin edes tietoinen, tai ei ainakaan ole tarkemmin tullut ajatelleeksi jäljempänä esitettyä. Ensimmäinen niistä koskee maataloustuottajien tulevaisuutta, jos heidän ammattinsa harjoittaminen loppuu. Mihin sijoitetaan näin syntynyt valtaisa työttömien armeija?

Itse EU:n omavaraisuus on toinen kysymysmerkki. Ilmastonmuutos on tosiasia, jota ei voi enää sivuuttaa. On kokonaan toinen asia, miten paljon se on seurausta ihmisen toimista, vai onko se sitä lainkaan, koska se ei vaikuta itse pääasiaan. Ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet myös EU:n alueella, ja synkimpien ennusteiden mukaan koko Välimeren ympäristö - siis myös Etelä-Euroopan suurten tuottajamaiden alue - tulee aikaa myöten aavikoitumaan. Toinen kysymys siis kuuluu: missä ruoka silloin tuotetaan?

Kolmanteen seikkaan kiinnitti huomiota huoltovarmuuskeskuksen ylijohtaja aika pian surullisen sokeripäätöksen jälkeen. Ei ole aivan selvää, oliko näiden tapahtumien ajoitus niin lähekkäin tarkoitushakuista vaiko pelkkä sattuma. Joka tapauksessa hän ilmaisi YLEn aamu-uutisten 1-uutisena huolestuneisuutensa Suomen kauppalaivaston ulosliputuksesta. Hän kysyi: millä ruoka, joko EU:sta tai mistä muualta tahansa, tuodaan, kun meillä ei enää ole omaa kauppalaivastoa? Ainoa järjellinen johtopäätös tästä voi olla vain: jos logistiikka pettää, eikä omaa ruoantuotantoa enää ole - sitten nähdään vaan nälkää!

Aivan äskettäin (su 25.11.) ilmeni vielä seuraavaa. Jyri Raivio kirjoittaa HS:ssa (mm.), että "-- eduskunnassa valmistellaan kaikessa hiljaisuudessa lakia, joka [mahdollistaisi sen, että] lain tultua voimaan suomalaiset veronmaksajat maksavat tukea minkä tahansa [laivan] omistajalle, vaikka miehistö olisi kokonaan filippiiniläisiä ja vaikka laivassa ei noudatettaisi Suomen työlainsäädäntöä eikä minkään valtakunnan työehtosopimuksia. Ainoa ehto on se, että laivan perässä liehuu Suomen siniristilippu." Raivio lisääkin, että "muutosta on maakravun mahdotonta ymmärtää" - ja niin lienee monen ammattimerimiehenkin!

Eikö sokerintuotantotukien "ulkoistaminen" vielä riittänytkään osoittamaan, millaisessa pelissä olemme mukana? Pitääkö kieltää kaikki muukin maatalous, ja sen myötä ruokaomavaraisuus? Miksi eduskunta valmistelee Raivion kuvaamaa varustamolakia "kaikessa hiljaisuudessa"? Mitä suomalainen veronmaksaja kaikesta edellä kuvatusta hyötyy - ja mitä hän joutuu siitä maksamaan?

Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiritoimikunnan julkilausuma 29.11.2007

Ei kommentteja: